Iloisia uutisia!

Olemme jo useaan otteeseen tainneet mainita kuinka romanttinen kaupunki Pariisi on. Se pitää varmasti paikkaansa, mutta ilman sitä oikeaa ihmistä matkaseurana Pariisi on kuitenkin vain kaupunki, eikä sen ilmassa taida olla sen enempää taikaa kuin muidenkaan kaupunkien. Meille tämä on kuitenkin ollut hyvin inspiroiva ympäristö. Olemmekin luvanneet rakastaa toisiamme nyt ja tulevaisuudessa, sekä olla yhdessä koko loppuelämämme. Olemme päättäneet, että päivä jolloin sanomme toisillemme tahdon on 8.9.2007.


Trés heureux.

Pia, Seppo ja patonkimaan petolliset antimet

Koko vaihtaripoppoo Sacré-Coeurin rappusilla.

Ensimmäinen kouluviikko on takana ja olo on väsynyt, mutta onnellinen. Keskiviikkopäivä meni kierrellessä Montmartren pikkukujia Amélie-elokuvan maisemissa. Torstaina opiskelimme ranskaa, kävimme uuvuttavaa paperisotaa Ranskan valtiota vastaan ja nautimme juusto ja viini iltapalan koulussa. Perjantaina lisää ranskaa ja illalla ensimmäiset opiskelijabileet Pariisissa.
Keskiviikon ohjelmana koulun puolesta oli tosiaan kiertää Montmartrten kaupunginosassa Amélie-elokuvasta tuttuja paikkoja. Montmartre on kuuluisa ainakin romanttisuudestaan, upeasta Sacré-Coeurin katedraalista ja aikuisten kabareeta edelleen esittävästä punaisesta myllystä, eli Moulin Rougesta. Kaupunginosa sijaitsee korkealla kukkulalla ja sen korkeimmalla kohdalla komeilee sen keskus Sacré-Coeur. Kirkon korkein kupoli on vain muutaman metrin matalammalla, kuin Eiffel-tornin huippu. Portaita ylös kirkolle joutuu kapuamaan pitkälti yli toista sataa, joten huonokuntoisempia (lue laiskempia) kirkossakävijöitä varten sinne on rakennettu köysirata. Nousu on kuitenkin kaiken vaivan arvoinen, sillä kirkon portailta avautuu upeat näkymät Pariisin yli.

Kierroksemme alkoi kuuluisalta rakkaudenmuurilta, johon on kirjoitettu useimmilla maailman kielillä lause ”minä rakastan sinua”. Porukka jaettiin ryhmiin siten, että kaikki kansallisuudet sekoittuivat ja joka ryhmässä oli joku joka osasi ranskaa edes kohtuullisesti. Tarkoituksenamme oli käydä katsastamassa elokuvan tapahtumapaikkoja ja vastata niitä koskeviin kysymyksiin. Kierroksen varrella näimme elokuvassa esiintyneen Coulignonin kaupan, Amélien työpaikan Cafe de Deux Moulinsin ja karusellin, jolla kuuluisa valokuva-albumi vaihtoi omistajaa. Viimeinen rasti oli Sacré-Coeurilla, jonka rappusille jäimme ihailemaan maisemia ja tarkistamaan vastauksiamme. Ilma oli kuitenkin hyvin kylmä, joten kierroksen virallisen osuuden jälkeen saimme koottua hyvän otoksen kaikkia kansallisuuksia ja lähdimme lounaalle läheiseen bistroon. Kirkon vierusta oli täynnä ravintoloita ja katutaiteilijoita, jotka puoliväkisin piirsivät kuvia ohikulkevista turisteista.


Vasemmalta alkaen kuvassa ovat itävaltalainen Günter, espanjalainen Virginia, suomalainen Meiju, italialainen Paola, tanskalainen Catja ja suomalainen Pia.

Torstaina Pia meni edistyneempien ranskanryhmään Sepon jäädessä edelleen pänttäämään aakkosia muiden ranskaa puhumattomien kanssa. Iltapäivällä oli aika täyttää ranskalaisen asumistuen CAF:n hakemuspaperit. Ideana oli, että koululta tulee henkilö auttamaan meitä täyttämisessä, sillä KELAN hakemukset ovat viihdettä verrattuna näihin paperihirviöihin. No, kuinka ollakaan avulias ranskatar ei suostunut puhumaan lainkaan englantia, eikä pyynnöistä huolimatta puhunut yhtään hitaammin, koska meidän tulee kuulemma oppia ymmärtämään nopeasti puhuttua ranskaa. Jotkut meistä olivat olleet maassa vasta alle viikon ja opiskelleet ranskaa vain muutaman tunnin ja nyt olisi jo pitänyt ymmärtää ranskalaista kapulakieltä! Paperit saatiin kuitenkin täytettyä, vaikka muutaman kerran olisi tehnyt mieli syöttää koko nippu sille paasaavalle eukolle.

Illalla opiskelijavaihtojärjestö Erasmus piti meille vaihtareille tervetuliaisillan koululla. Tarjolla oli ranskalaisia herkkuja laidasta laitaan, erilaisia viinejä, patonkeja ja tietenkin juustoja. Tilaisuus oli kuitenkin valitettavan lyhyt, eikä isompaa juhlahumua päässyt vielä syntymään.

Perjantaina pankki sitten räjähti oikein kunnolla. Neljän tunnin ranskanopintojen jälkeen aloitimme nimittäin valmistautumisen ensimmäisiin opiskelijabileisiin Pariisissa. Kokemuspohjamme tällaisista kekkereistä on muuten aika huonoilla kantimilla, sillä Laureassa opiskelijabileitä ei ollut juuri nimeksikään. Bileet alkoivat ravintolassa vasta klo 23, joten hyvälle pohjustukselle jäi runsaasti aikaa (virhe # 1). Etkoja vietettiin suomalaisvoimin naapuritalossa Meijun luona ja kotimaisia juomatottumuksia vaalittiin antaumuksella. Kohti kaupunkia lähdimme yhdentoista pintaan. Paikanpäälle päästyämme selvisi, että happy houria oli jäljellä vielä puolisen tuntia, joten suuntasimme suoraan baaritiskille hamstraamaan edullisia virvokkeita (virhe # 2). Tunnelma oli rattoisa ja juteltavaa muiden vaihtareiden kanssa tuntui riittävän loputtomasti. Nyt seuraa pieni varoituksen sana: Ranskassa alkoholin määrä drinkeissä EI vastaa Suomen tasoa. Hamstrauksen ja sitä seuranneen nopean lasien tyhjennyksen vaikutukset olivat katastrofaaliset. Havahduimme n. puoli kuuden aikaan (pienten torkkujen jälkeen), että nyt saattaisi olla viisasta lähteä kotia kohti. Seposta ei ollut enää tässä vaiheessa puhemieheksi, joten Pia hoiti meille sujuvalla ranskalla taksin. Ensimmäinen kuski ei muuten huolinut meitä edes kyytiin… Kuski ei osannut ajaa hotellille, mutta tiesi jättipeukun siinä meidän lähellä, joten jätti meidät sinne.

Lauantaiaamuna kello yhdeksän tuomion kellot sitten herättivät väsyneet juhlijat, sillä meille oli varattu aika pankkiin tilinavaamista varten. Siinä sitten melkoisessa laitamyötäisessä tärisevänä ja punajuurisilmin kömmimme neuvotteluhuoneeseen, jossa pankin täti poltti tupakkaa jatkuvalla syötöllä. Kuin ihmeen kaupalla pääsimme ulos pankista aiheuttamatta sen kummempaa polemiikkia. Olo on vieläkin ohkoinen tätä kirjoittaessa sunnuntai-iltana, joten voitte vain kuvitella millainen maailmanlopunaatto lauantai oli.

Viikonloppu meni siis vähän sivusuun muutamista edellä mainituista virhearvioinneista johtuen. Ihmislapsi kuitenkin oppii virheistään, joten ensi kerralla osaamme jo toivottavasti mitoittaa nesteytyksen täkäläisen mittapuun mukaan. Tai sitten harjoitus tekee mestarin…

Back to school

Eilen maanantaina alkoi tutustumisviikko koulussa ja olo olikin kun ekaluokkalaisella konsanaan. Onhan se jännää mennä ihan uuteen paikkaan ja täysin vieraiden ihmisten keskelle, varsinkin kun kaikki puhuvat kieltä jota itse ei juurikaan ymmärrä. Tunnistimme muut uudet vaihtarit helposti väen joukosta, sillä kaikkia yhdisti jokseenkin pelokas ilme ja orpo olemus. Ryhmän ollessa kasassa meille jaettiin kulkukortit ja pääsimme astumaan sisälle kouluun. Ilman kulkukortteja ei rakennukseen pääse sisälle, eikä myöskään ulos.

De Vincin pääovi.

Ensimmäiseksi lähdimme tutustumiskierrokselle tulevaan opinahjoomme. Koulu koostuu neljästä rakennuksesta ja kerroksia on kymmenen. Yliopistomme lisäksi samoissa tiloissa toimii kymmenkunta muutakin oppilaitosta. Pieni esittely tuli siis tarpeeseen. Kävimme katsomassa muun muassa koulumme tarjoamia urheilupuitteita, eli useaa kuntosalia ja jumppatilaa, ja löytyihän sieltä uima-allaskin. Saimme myös perusteellisen perehdytyksen koulun seitsenkerroksiseen kirjastoon. Harmi vaan, että vaivalla tehty dvd/powerpoint -esittely kirjaston palveluista meni suurimmalla osalla täysin ohi korvien, sillä se oli ranskaksi. Emme ole onneksi ainoita, joilla kieli ei ole täysin hallussa.

Kierroksen jälkeen kävimme lounaalla yhdessä koulun kolmesta ravintolasta (ruokajuomaksi ei muuten ollut pettymykseksemme tarjolla viiniä) ja saatuamme vatsat täyteen vuorossa oli ranskankielen tasokoe. Seppo luovutti jo nimensä kohdalla ja ilmoittautui suosiolla aloittelijoiden ryhmään. Pia pääsi sentään kunnialla kysymysliudan loppuun, mutta onhan noista opinnoista jo vuosia...

Kokeen jälkeen kokoonnuimme vielä luokkaan, jossa saimme lukujärjestyksemme. Aika leppoisaa on luvassa, sillä vielä seuraavaan pariin viikkoon ei ala kuin kaksi kurssia. Näiden lisäksi lukujärjestykseen oli merkattu ranskan, englannin ja espanjan opintoja. Loput kurssit alkanevat sitten varmaan jossain vaiheessa syksymmällä, täällä Ranskassa ei nimittäin olla järin tarkkoja tai täsmällisiä minkään suhteen. Qué sera, sera -asenteella mennään.

Kaikista vaihtareista, joita on noin 30, vain me kaksi ja yksi ruotsalainen tyttö aloittaa neljännen vuoden opinnot, joten opiskelukavereinamme tulee olemaan varmaankin salin täydeltä ranskalaisia. Opettajamme kävi jo rauhoittelemassa meitä, että opiskelukielenä tulee tästä huolimatta olemaan englanti. Samassa koulussa aiemmin vaihdossa olleiden tarinoista olemme kuitenkin saaneet sen käsityksen, että tästä lipsutaan aika helposti, sillä ranskalaiset opettajat ja opiskelijat eivät välttämättä osaa englantia. Onneksi valmistumisemme ei ole näistä vaihto-opiskeluajan suorituksista kiinni.

Toisen koulupäivän aloitimme katsomalla Fabuleux destin d'Amélie Poulain -elokuvan. Olipa hyvä, että katsoimme elokuvan jo ennen reissuun lähtöä suomenkielisillä tekstityksillä, sillä tänään tarjolla oli vain ranskankielistä puhetta ranskankielisillä teksteillä. Olisi mennyt mahtava elokuva aivan hukkaan, jos emme olisi ymmärtäneet siitä mitään. Huomenna meidät viedään tutustumaan elokuvan tapahtumapaikoille Montmartreen. Tästä kaupunginosasta löytyy Amélien kotikulmien lisäksi muun muassa kuuluisa Sacré-Coeurin kirkko.

Leffatuokion jälkeen alkoi tiukka neljän tunnin putki ranskan opintoja. Tässä vaiheessa selvisi, että Pia oli ollut koko päivän väärässä ryhmässä, mutta, kuten mainittua, onneksi täällä se ei ole niin tarkkaa. Niin pääsimme toistamaan englanninkielentaidottoman opettajan perässä aakkosia ranskaksi. Opimme myös esittelemään itsemme ja ääntämään ranskaa oikein ja kauniisti. Siitä se lähtee! Pia tosin etsinee oikean ryhmänsä ennen seuraavia tunteja, sillä nämä asiat opeteltiin jo 8-vuotiaana ensimmäisellä ranskantunnilla ja näin ollen iltapäivän anti jäi aika heikoksi.

Pitkän koulupäivän jälkeen (tunnit saattavat täällä kestää jopa iltaseitsemään asti) kävimme ostamassa viereisestä leipomosta uunituoreen patongin ja pullollisen kuivaa siideriä (0,75 l/0,83 €!) ja istuskelimme Place de la Défensellä eväät seuranamme katselemassa maailman menoa. Onneksemme rentoutuminen Ranskassa on helppoa, eikä pullollista puudutusainetta katsota niin vinoon, kuin Suomessa. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Lyhyt oppimäärä Pariisin yöelämää

Pariisin yössä.

Lauantaina kävimme kokeilemassa miltä ilta Pariisin terasseilla tuntuu. Tuntui ainakin lämpimältä, sillä ulkona pystyi istumaan helposti vielä puolenyön jälkeenkin. Tuntui myös melko leppoisalta, ravintoloissa kun oli iloinen, mutta samalla rento fiilis.

Ilta oli oikein mukava ja kävimmekin istumassa ainakin neljän eri ravintelin terassilla. Hinnat ovat Suomi-tasoa, mutta palvelu sitäkin parempaa. Missään ei ollut ylityöllistettyjä vihaisia tarjoilijoita tai hormoneja tihkuvia kahva-apinoita. Meidät toivotettiin iloisesti tervetulleiksi joka paikaan ja aina meille kannettiin jostain pöytä, vaikka terassi olisikin ollut jo entuudestaan täpötäynnä. Ehkä Suomenkin alkoholikulttuuri muuttuisi, jos juomisesta tehtäisiin kivaa, eikä tarvitsisi murjottaa huonoa palvelua tai ikäviä puitteita tuopin pohjaa tuijottaen.

Erikoista oli se, että vaikka me yritimme puhua henkilökunnalle ranskaa, he halusivat puhua meille englantia. Nykyaikana ranskalaisille taitaa olla enemmänkin ylpeydenaihe kuin häpeä, jos he osaavat puhua englantia. Mistähän mahtaa tulla myytti koppavista ranskalaisista? Ei ainakaan St-Germain-des-Présistä.

Illan viimeisenä paikkana satuimme pieneen juottolaan nimeltä la Rhumerie, eli Rommila. Seppohan on ollut hurahtaneena rommiin aina siitä lähtien, kun ystävänsä Tuomas toi tuliaisina retkiltään Venetzuelasta pullollisen paikallista vaaleaa rommia. Tämä oli mahtava paikka. Tarjolla oli kuuman lattarimusan lisäksi lukuisia rommilaatuja aina 70-luvusta lähtien ja hienoimpia sikareita niin Kuubasta kuin Hondurasistakin. Tällä kertaa jätimme kuitenkin ryhmän puolikkaan painostuksesta sikarit väliin ja keskityimme maistelemaan muita etelän hetelmiä.

Onnistunut reissu siis kaiken kaikkiaan. Sunnuntai onkin sitten mennyt palautuessa ja huomista koulunalkua jännittäessä. Palaamme siis pian asiaan. Au revoir!

Louvre ja ilotulitus

Disneylandin reissu oli yllättävän raskas, joten seuraavat päivät menivätkin hyvin pitkälti kotona makoilleissa ja töllöä katsellessa. Mukanamme on muutamia tv-sarjoja DVD:llä, kun Ranskan telkkarissa Simpsonitkin puhuvat niin sujuvasti ranskaa, että emme niistä juuri mitään ymmärrä. Makoilun lomassa kävimme myös shoppailemassa vähän kouluvaatteita. Tutustumisviikkohan alkaa jo parin päivän päästä, maanantaina 18.9.

Perjantaina kelit muuttuivat auringonpaisteesta pilviseksi ja sateiseksi, joten päätimme viettää päivän museossa. Pariisissahan niitä piisaa. Yksi on kuitenkin ylitse muiden, joten suuntana oli Louvre. Matkalla metroasemalle ihmettelimme, miksi Grande Archen edusta oli aidattu ja täynnä pieniä putkiloita. Paikalla oli myös mainoksia, joista sitten selvisi, että kyseessä oli ilotulitustapahtuma, joka alkaisi samana iltana klo 21.30. Sattuipa somasti.


Pojat virittelivät muutaman pommin la Défenseen.

Louvren tiluksia kävimme mittailemassa ulkoapäin jo viime viikolla. Nyt oli siis sisäosien vuoro. Museoon pääsee sisälle metrosta astumatta kertaakaan ulkoilmaan. Metrosta museoon johtava käytävä on täynnä merkkitavarakauppoja ja kahviloita. Ennen varsinaiseen museoon menoa kaikkien sisääntulijoiden kassit läpivalaistaan.

Louvren edellisen ison kunnostushankkeen yhteydessä museo sai uuden ilmeen lasisista pyramideista, jotka näyttelevät tärkeää roolia myös Da Vinci koodissa. Kirjassa pyramideja sanotaan arveksi Pariisin kasvoissa, mutta meistä ne sopivat jotenkin oudosti vanhojen rakennusten keskelle. Kuuluisin, väärinpäin roikkuva pyramidi, tulee ensimmäisenä vastaan, kun astuu museoon sisään. Se näytti olevan suosittu kuvauskohde, sillä hetkeä, jolloin kukaan ei nojaillut siihen poseeratakseen kameralle, sai todella odottaa. Mahtoikohan näin olla ennen Da Vinci koodia?


Väärinpäin käännetty pyramidi Louvressa.


Lasipyramidi Louvren keskellä on ikkuna maanalaiseen aulaan.

Läpivalaisun jälkeen saavuimme Louvren maanalaiseen aulaan, josta on kulkuyhteydet kaikkiin osastoihin. Liput museoon maksoivat 8,5 € henkilöltä ja niitä sai ostaa lukuisista aulaan ripotelluista automaateista.

Suuntasimme ensimmäiseksi muun ihmisvirran mukana katsomaan museon kuuluisinta teosta Mona Lisaa. Teokset on lajiteltu Louvressa eri aikakausien ja taiteilijoiden kotimaan mukaan. Mona Lisa oli siis muiden italialaisten arvokkaassa seurassa. Siellä se sitten nökötti, panssarilasin ja sadan ihmisen takana. On pakko ihmetellä sitä, miten jostain taulusta voi tulla maailman tunnetuin teos. Onhan se ihan hieno, mutta ei se nyt NIIN ihmeellinen ole. Mona Lisahan muuten päätyi Louvreen, kun Leonardo da Vinci sai kutsun Ranskan kuninkaalta tulla vierailulle Louvreen. Da Vinci saapui paikalle Mona Lisa kainalossaan ja siitä lähtien taulu on ollut siellä miljoonien ja taas miljoonien ihmisten töllisteltävänä.

Louvressa voi näköjään viettää tuntikausia vain harhaillen paikasta toiseen, näkemättä juuri mitään. Teoksia tässä maailman suurimmassa museossa on vaan niin käsittämättömän paljon, että syvällisempään tarkasteluun olisi pitänyt käyttää aikaa viikkotolkulla. Kävimme katsomassa Mona Lisan ja Milon Venuksen lisäksi ainakin muinaista Egyptiä käsittelevän näyttelyn, pohjoismaisten taiteilijoiden kokoelman (ei muuten yhtään suomalaista), Hollantilaisen koulukunnan 1800-luvun maalauksia ja lähi-idän veistoksia. Ja tässä oli murto-osa koko kokoelmasta. Iltapäivästä jalat olivat jo niin rikki, että loput 99% museosta sai jäädä seuraavaan kertaan.


Olimme todistettavasti Louvressa.

Illalla menimme vielä katsastamaan ilotulituksen Place de la Défenselle. Tapahtuma järjestettiin kolmatta kertaa ja sinne odotettiin n. 20 000 katsojaa. Esiintyjiä oli Kiinasta, Italiasta, Espanjasta ja Ranskasta. Esitykset olivat hienoja, etenkin kun raketit olivat tarkasti synkassa musiikin kanssa. Kaikkien onneksi sade oli lakannut, mutta matalapaine haittasi aika tavalla esityksiä, kun ruutisavut jäivät leijailemaan paikalleen aukion ylle. Joka tapauksessa oikein mukava päätös päivälle.


Ilotulitus Grande Archen edustalla.

Voi onnen päivää!

Onnistuneesta tiistaipäivästä saamme kiittää kolmea asiaa. Ensinnäkin säänhaltijat olivat erityisen suosiollisia meille eilen. Aurinko paistoi koko päivän kirkkaalta taivaalta ja lämmintä riitti taas liki kolmenkymmenen asteen verran. Toiseksi kaunis kiitos amerikkalaisten viihdyttämisen taidolle. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin ranskalaiselle ay-liikkeelle.

Vietimme eilisen päivän nimittäin Pariisin Disneylandissa. Lähdimme liikkeelle jo ennen aamuyhdeksää, jolloin Pariisilaiset vasta kömpivät koloistaan konttoreitaan kohti. La Défensesta kulkee suora RER-juna yhteys Disneylandiin ja matka sinne kestää n. 50 min. Perillä olimme hieman ennen puiston aukeamista. Meitä vastassa oli valtava metakka. Kävellessämme kohti lippuluukkuja kylttejä pitelevät ihmisjoukot taputtivat ja hurrasivat meille hullunlailla. Olimme täydellisen pihalla siitä, mitä puistossa tapahtui. Portilla sama huutava porukka kutsui meidät sisään puistoon hurjasti taputtaen. Kävelimme hölmistyneinä sisään, emmekä vieläkään ymmärtäneet mistään mitään. Vasta sisälle päästyämme tajusimme, että eihän meiltä pyydetty lainkaan rahaa. Nämä pääsyliput kun ovat todella kalliita, liki 90 € kahdelta hengeltä.

Ensimmäinen ajatus oli, että nyt äkkiä sisälle ennen kuin kukaan huomaa. Olemme varmasti päässeet sisään jotenkin vahingossa. Pia arveli, että kyseessä oli jokin kampanja tai vastaava. Vasta noin tunnin odottelun ja aamukahvien jälkeen uskalsimme käydä kysymässä portilla edelleen heiluvilta henkilökunnan edustajilta, mistä oikein on kyse. Vastaus oli yllättävä: Olemme lakossa! Mikki on väsynyt liian pienellä palkalla työskentelyyn. Koko puiston lipunmyyntihenkilökunta oli lakossa, joten puistoon pääsi koko päivän ilmaiseksi sisään.

Johto oli ilmeisesti tehnyt päätöksen, että puisto pidetään auki, vaikka lipputuloja ei saataisikaan. Fiksu ratkaisu, sanomme me! Kaikki härvelit, kaupat, ravintolat ja esitykset toimivat lakosta huolimatta täydellä teholla. Päivästä tuli siis ikimuistoinen.

Pariisin Disneyland Park koostuu viidestä alueesta, joita ovat Main Street U.S.A, Discoveryland, Fantasyland, Adventureland ja Frontierland.


Main Street U.S.A.

Main Street U.S.A tulee ensimmäisenä vastaan, kun astuu porteista sisään puistoon. Alue on vanhan amerikkalaisen kaupungin jäljitelmä, jonka varrelta löytyy useita kahviloita, ravintoloita ja kauppoja. Katua pitkin pääsee kulkemaan jopa hevosvetoisella raitiovaunulla. Pääkadun päässä korkeuksiin kohoavat Prinsessa Ruususen linnan tornit. Juuri ennen linnaa on Central Plaza -aukio, jolla saattaa törmätä eri Disney-hahmoihin. Joka puolella puistoa, vessoista lähtien, soivat Disney-klassikoista tutut sävelmät.


Viidakkokirjan Baloo-karhu Central Plazalla.

Ensimmäiseksi kohteeksemme valitsimme Discoverylandin, jonka tyylissä on otettu vaikutteita Jules Verne -romaaneista. Alueelta löytyy muun muassa Nautitus-sukellusvene, Space Mountain -vuoristorata ja Orbitron-härveli. Aloitimme huvipuistoseikkailumme kevyesti kokeilemalla koko puiston hurjinta laitetta Space Mountain -vuoristorataa. Etukäteen internetissä laitetarjontaan tutustunut Seppo jätti kertomatta Pialle mitä tuleman piti. Heti laitteen sisäänkäynnillä alkoivat videovaroitukset laitteen vaarallisuudesta ja hurjuudesta, mutta tässä vaiheessa perääntyminen oli jo myöhäistä. Vuoristorata kulki 65 km / h, sisälsi 360 asteen looppeja ja koko matkan ajan oli pilkkopimeää. Sepon mielestä rata oli hieno, joskin vähän lälly. Pialle jäi elinikäiset traumat (taas) ja kynnenjäljet kämmeniin.


Discoverylandin näkymiä.


Space Mountain -ajelun aikana napattu kuva. (Huomaa erot matkustajien ilmeissä. Seppo hymyilee kuin hindu lehmä ja Pia pelkää henkensä edestä.)

Tästä toivuttuamme suuntasimme Toy Story -elokuvista tutun Buzz Lightyearin Laser Blastiin, jossa istuimme avaruussukkulan kyydissä ampumassa laserpyssyillä vihollisia. Kävimme myös Star Wars aiheisella avaruusajelulla Star Tours -simulaattorin välityksellä, sekä Honey I Shrunk the Audience nimisessä 3D-esityksessä kokeilemassa, miltä tuntuisi olla kutistunut muurahaisen kokoiseksi. Näiden kokemusten jälkeen alkoi nälkä kurnia mahassa ja suuntasimme pizzalle jo tutun Buzz Lightyearin Pizza Planet Restaurantiin. Ravintola on tarkka kopio Toy Story -elokuvassa olevasta ravintolasta.

Tasapuolisuuden nimissä menimme seuraavaksi katsastamaan pikkuprinsessojen unelmakohteen Fantasylandin. Koko alue oli kauttaaltaan vaaleanpunainen ja sieltä löytyivät muun muassa hullun hatuntekijän teekupit, Sir Lancelotin karuselli, Liisan ihmelabyrintti sekä Dumbo aiheinen vetkutin. Näiden lisäksi alueelta löytyivät Pinokkio- , Lumikki- ja Peter Pan -ajelut.


Ruususen linna.


Lyijylasiteos Ruususen linnassa.


Dumbon kanssa lennolla.

Vaaleanpunaisesta unelmasta hyppäsimme suoraan piraattiseikkailujen syövereihin Adventurelandiin. Siellä kävimme kokeilemassa surullisen kuuluisaa Pirates of the Caribbean -vesiajelua. Surullisen kuuluisaa siksi, että laite ei suinkaan perustu menestyselokuviin, vaan menestyselokuvat perustuvat tähän laitteeseen. Alueen toiselta laidalta löytyy Indiana Jones and the Temple of Peril -vuoristorata, joka oli rakennettu samannäköiseksi kuin kaivosvaunuajelu Tuomion temppeli -elokuvassa. Tältä laitteelta emme osanneet odottaa mitään, mutta se yllätti positiivisesti tekemällä täyssilmukan aivan yllättäen.


Jarrr!

Viimeisenä kohteenamme oli Frontierland, jossa eksyimme ihan vahingossa Tarzan-esitykseen, joka oli sekoitus teatteria, sirkusta, tanssia, voimistelua ja musiikkia. Esitys oli taattua Disney-laatua ja oli niin lasten kuin aikuistenkin mieleen mahtavine lavasteineen ja musiikkeineen. Alueelta löytyy myös ihka-aito höyrykäyttöinen siipiratasalus, joka teki pieniä risteilyjä alueelle rakennetulla lammikolla, sekä upea kummitustalo, joka nökötti uhkaavana pienen mäen huipulla. Frontierlandin todellinen vetonaula Big Thunder Mountain -vuoristorata oli epäonneksemme tällä kertaa suljettu korjaustöiden vuoksi.



Tarzan & Jane.


Höyrylaiva Mark Twain ja kummituskartano.

Summa summarum. Tässä vierailussa kaikki meni täysin nappiin. Sää oli mitä mainioin ja olimme juuri oikeaan aikaan liikkeellä, sillä porukkaa oli niin vähän, että lähes mihinkään laitteeseen ei tarvinnut jonottaa. On sanomattakin selvää, että opiskelijoiden mieltä lämmittää myös liki 100 € säästö sisäänpääsymaksuissa. Kaikkein tärkeintä päivän onnistumisen kannalta taisi kuitenkin olla seura, joka oli parasta mahdollista.

Marché aux Puces de St-Ouen - Notre Dame - Jardin du Luxembourg

Lauantaina teimme päiväretken ainakin pariisilaisten väittämän mukaan maailman suurimmalle antiikki- / kirpputorille Marché aux Puces de St-Ouenille. Seitsemän hehtaarin kokoiselle alueelle on ängetty 2000 kauppaa, joissa myydään kaikkea antiikkisista kattokruunuista armeijan ylijäämätavaroihin. Näiden parintuhannen kaupan lisäksi alueelta löytyy satoja epävirallisia myyntikojuja, joissa myydään mm. vaatteita, levyjä ja koruja.

Kyseinen kirpputori oli muuten sitä samaa aluetta, jota kauhistelimme taksista käsin ensimmäisenä päivänä matkalla juna-asemalta la Défenseen. Ei ihan sitä perinteistä Pariisia. Väen- ja tavaranpaljouden takia Seppo sai jonkinasteisen paniikkikohtauksen ja torireissumme jäi suunniteltua lyhyemmäksi. Ostoskoriin ei ehtinyt kertyä tavaran tavaraa, eikä Seppo saanut paniikiltaan kameraakaan esille, joten kuva-antikin jäi köyhäksi. Täytyy mennä katsastamaan paikka uudemman kerran sitten, kun on vähän viileämpää ja vähemmän ihmisiä liikenteessä.

Loppu lauantaipäivä kului torireissusta aiheutunutta migreeniä hoidellessa. Suunnitelmissa oli lähteä ulos Pariisin yöhön, mutta tämä jäi ensi kertaan.

Notre Damen vesinokka, eli tuttavallisemmin ränni.

Maanantaina heräsimme aikaisin ehtiäksemme siivoojaa karkuun, vuokraan kun kuuluu viikoittainen siivous. Ranskalaisten huolettomasta asenteesta työntekoa kohtaan kertoo se, että siivoojaa ei kuitenkaan koskaan kuulunut. Karkumatkamme suuntana oli Notre Dame -katedraali ja Pariisin yksi suurimmista ja suosituimmista puistoista Jardin du Luxembourg.

Notre Dame square Jean XXIII -puistosta käsin.

Yksi kolmesta holvista pääsisäänkäynnin yläpuolella.

Notre Dame sijaitsee Seinen keskellä sijaitsevalla Île de la Citén saarella. Se on vaikuttava ilmestys, varsinkin kun muistaa, että sen rakennustyöt aloitettiin jo 1100 -luvulla. Projekti taisi hieman venähtää (liekö syynä epäpätevä riskienkartoitus vai projektin hallinnointi), koska katedraali valmistui vasta 200 vuotta myöhemmin. Komia torppa siitä kuitenkin tuli. Aloitimme katsastuksen tapamme mukaan mutustelemalla eväitä läheisessä square Jean XXIII -puistossa. Tällä kertaa patonkimme kiinnosti pulujen ja muiden lintujen lisäksi myös brittituristeja, jotka tulivat kyselemään mistä niitä saa ostaa. Hinnat nähtävyyksien lähellä ovat päätähuimaavia, joten tunnettuina tarkanmarkan ihmisinä britit halusivat tietää, miten tässäkin asiassa olisi voinut säästää. Pettymys oli suuri, kun kerroimme hankkineemme perinneleivän supermarketista kotikonnuilta.

Jos mahdollista, kirkko on sisältä käsin vieläkin upeampi. Ihmisiä oli taas miljoona, mutta tunnelma sisällä oli silti harras. Kuvat eivät tietenkään näytä miltään verrattuna aitoon.

Alttari Notre Damessa.

Notre Damesta matka kulki kohti Luxembourgin palatsin 24 hehtaarista puutarhaa. Palatsin ja puutarhan on rakennuttanut kuningas Henrik IV:n leski Maria de´Medici vuonna 1615. Maria oli kuulemma kyllästynyt Louvreen ja osti Luxembourgin herttualta tämän pikkutontin. Tontille tuli rakentaa palatsi ja puutarha, jotka toisivat Marialle mieleen tämän kotikaupungin Firenzen. Puisto oli todellakin upea paikka. Puiden varjoissa istuskeli lukuisia pariisilaisia lukemassa, evästämässä tai muuten vaan rötväämässä. Mekin löysimme oman länttimme, jossa lepuuttaa jalkojamme. Puistossa oli kauniita kukkaistutuksia, patsaita ja kahdeksankulmainen lampi, jonka reunoilla istuskeli pienoisveneitä uittelevia ihmisiä.

Päivä oli taas kerran tukahduttavan kuuma, joten tällainenkin pikku kävelyretki imi mehut matkalaisista hetkessä. Puistosta suuntasimme suoraan metroasemalle ja kotia kohti. Vielä ennen kotiin menoa kävimme ostarilla ostamassa kunnon piknikviltin seuraavia reissuja ajatellen. Mukaan tarttui myös hävyttömän halpa blenderi (15€!), jota käytämme tietysti vain juuresmuhennosten tekoon...

Tiistaina Disneylandiin. Siellä sitä nähtävää taas riittää. Lisää raportteja on siis luvassa.

Romanttinen päivä Eiffeltornin katveessa

Tänään oli kiva päivä. Tukevan kotona nautitun lounaan jälkeen päätimme lähteä katsomaan Pariisin ehkäpä kuuluisinta nähtävyyttä, Eiffeltornia. Evääksi matkalle ostimme lähikaupasta tuoreen patongin, Camembert-juustoa ja euron pullon punaviiniä. Adaptoituminen ranskalaiseen kulttuuriin on alkanut.

Tornille pääsee la Défensestä metrolla. Ranskalaisten erilaisuudesta kertoo se, että metroasemat ovat hajustettuja myskin ja vanilijan hennolla sekoituksella. Voittaa Helsingin eloperäisten tuoksujen sekamelskan... Metrot toimivat Pariisissa saumattomasti lähijunien kanssa. Joka vehkeeseen pääsee yhdellä ja samalla lipulla ja vaihtaa voi junasta toiseen niin monta kertaa kuin tarvitsee. Tässäkin olisi helsinginherroilla oppimista patonkimaasta.



Eiffeltornin alue on ehkä yksi romanttisimmista paikoista Pariisissa. Levitimme alustan Champ de Marsin nurmikolle suoraan Eiffeltornin juureen. Tuo 324 metriä korkea rautaihmetys oli kerännyt paikalle muitakin pariskuntia istuskelemaan auringonpaisteessa ja nauttimaan näkymistä ja toistensa seurasta. Ranskalaiset ovat huoletonta kansaa, minkä aisti ihmisten avoimista hellyydenosoituksista. Kotosuomessa moisesta käytöksestä olisi täti jos toinenkin tullut huomauttamaan. Samaista huolettomuutta kuvastaa se, että Eiffeltornista ehti syöksyä kuolemaan 370 ihmistä, ennen kuin sinne asennettiin suojalevyt vuonna 1971.



Tornihan rakennettiin vuoden 1889 maailmannäyttelyä varten. Se oli määrä purkaa 20 vuotta myöhemmin, mutta sille annettiin armonaikaa vain, koska se toimi oivallisena radiomastona. Nykyisin tornissa vierailee 6 miljoonaa ihmistä vuosittain. Tarkoituksemme oli olla tänään yksi niistä monista, jotka ovat tornissa vierailleet, mutta jostain käsittämättömästä syystä torniin johtavat portaat suljettiin jo klo 18. Opiskelijabudjetilla aina puoli yhteentoista asti kulkevat hissit olivat liian tyyriitä, joten päätimme sulattaa Camembert-juuston kalorit portaiden kapuamisen sijasta kävelemällä Seinen vartta latinalaiskortteliin. Matkaa sinne tulee tornilta n. 5 km.


Pia Seinen varrella, taustalla Notre Dame.

Maan tavan mukaisesti kellon lähennellessä iltayhdeksää, pitää mennä syömään. Patongin yhä painaessa mahassa, päätimme mennä kunnon ravintolan sijasta periranskalaiseen letturavintolaan, crêperieen. Täytettyjen lettujen kyytipojaksi pullollinen kuivaa ranskalaista siideriä ja päälle vahvat espressot. Hyvää ja edullista.

Ruokailun jälkeen jaksoimme vielä vaellella latinalaiskorttelin pikkukujilla ja törmäsimmekin aivan ihastuttavaan baariin nimeltä Le Pub Saint-Germain. Paikka oli sisustettu art nouveau -tyylisesti ja valaistu miltei kokonaan kynttilöin. Baarin muhkeisiin nahkatuoleihin kelpasi pyllähtää, varsinkin, kun siitä ei tarvinnut nousta tarjoilijoiden kantaessa juomat pöytiin asti. Tällaista ei Helsingistä löydy.

Pariisia ei turhaan sanota maailman romanttisimmaksi kaupungiksi. Koko kaupunki huokuu romanttista tunnelmaa puistoineen, pienine kujineen ja kahviloineen. Taidamme kuulua tänne.

Ps. Lisukkeena tarjoillaan tänään hassu kuva pulusta, jolle päässä komeilevasta laastarista päätellen lakerikengät ovat tehneet tepposen liukkailla marmoriportailla.

Little Miss Sunshine

Tänään päätettiin mennä katsomaan joku random elokuva le Dômeen. Arpa suosi elokuvaa nimeltä Little Miss Sunshine. Juonesta sen enempää paljastamatta, tämä elokuva saa katsojan kuin katsojan nauramaan kyyneleet silmissä. Leffassa oli sitä paitsi yksi parhaimmista finaaleista vuosiin. Kannattaa käydä katsomassa.

Kotimatkalla näimme la Défensen ensimmäistä kertaa pukeutuneena ilta-asuunsa ja hyvältähän tuo näytti. Täysikuu antoi myös oman mausteensa öisen Pariisin silhuettiin. À bientôt, ystävät!


Kuu Pariisin yllä.

...sitten Pariisi

Eurostar pysähtyi Gare du Nordin asemalle maanantai iltapäivällä klo 14. Vastassa oli selvästi Lontoota kuumempi ja kosteampi ilmasto, samoin kuin kilometrin taksijono. Onneksi jono eteni nopeasti ja saimme kyyditsijäksemme avuliaan aasialaisen, joka ei sanonut meille sanaakaan, kun astuimme taksiin.

Ensisilmäys Pariisiin ei ollut kovin mairitteleva, mutta näin jälkikäteen voi sanoa, että taisimme nähdä kaunottaren vähemmän tunnetun rumemman puolen. Kadut olivat tietöiden takia auki revittyjä, kadunvarret täynnä rihkamakauppoja ja kaupustelijoita, rakennukset rumia ja harmaita. Matka kesti parikymmentä minuuttia ja sisälsi paljon kiihdytyksiä, äkkijarrutuksia ja elämää halveksuvia ajolinjoja. Perille päästiin kuitenkin ehjänä ja kuskikin avasi sanallisen arkkunsa sanomalla hinnan - englanniksi. Tähän asti kaikki reilassa.

Tuleva kotimme on Citea-niminen huoneistohotelli keskellä la Défensen business parkkia. Paikka sotii kaikkea sitä vastaan, mitä Pariisista yleensä ajatellaan: Rakennukset täällä ovat huippumoderneja, korkeita ja päällystetty lasilla. Citea on kylläkin ihan tavallisen näköinen, alle kymmenenkerroksinen rakennus. Huoneemme sijaitsee toisessa kerroksessa ja ikkunasta on näkymä vastapäisen opiskelija-asuntolan seinään. Se siitä upeasta näkymästä Seinelle... Kämppä on muuten ihan mukiin menevä. 18 neliömetriin voi näköjään mahduttaa ihan helposti vessan, suihkun, keittiön, eteisen, työhuoneen ja makuuhuoneen.

Heti, kun laukut oli saatu purettua, päätettiin lähteä tutkimaan lähiympäristöä. Matkalla la Défensen keskukseen tuli vastaan mm. lukuisia pilvenpiirtäjiä, jättimäinen peukku ja simpukkaa muistuttava CNIT-rakennus, joka muuten näkyy varmasti avaruuteen asti. La Défensen vaikuttavin ilmestys on kuitenkin mahtava Grande Arche, joka on monumentin ja toimistorakennuksen sikermä. Pariisioppaamme mukaan se on rakennettu kultaisen 80-luvun alussa ja kohoaa 110 metrin korkeuteen. Grande Arche on suorassa linjassa Riemukaaren kanssa ja sen juurelta lähtee n. 5 km pitkä kävelykatu Champs Élyséelle ja Riemukaarelle. Ihan kiva naapurusto meillä.


Pilvenpiirtäjä ja jättipeukku.


Grande Arche.


Place de la Défense.


Place de la Défense, horisontissa Riemukaari.

Place de la Défensestä löytyy myös elokuvateatterikompleksi, n. 60 ravintolaa ja les 4 Temps -ostoskeskus. Ostarillla eksyillessämme törmättiin Aschan-hypermarkettiin, jonka notkuvilta hyllyiltä haalimme mukaan melkein kaiken viinistä astiapyyhkeisiin (näillä ketkuilla kun ei ole kuivauskaappeja täällä).

Tiistai meni samoissa merkeissä, lähiseutua tutkien ja Pariisilaisten elämänmenoa ihmetellen. Tänään keskiviikkona uskalsimme jo ostaa junaliput keskustaan. Matka keskustaan kesti n. 15 minuuttia, jos sitäkään. Keli suosi matkalaisia, ehkä hieman odotettua enemmänkin. Päivällä elohopea taisi kohota yli kolmenkymmenen. Kävelimme Louvren läpi Champs Élyséelle ja sieltä Riemukaarelle. Matkalla oli kilometrikaupalla ihania puistoja, joissa ihmiset loikoilivat auringolta suojassa. Mitä nämä ihmiset tekevät työkseen, kun niillä on aikaa lorvia puistoissa keskellä päivää? Tämä elämäntapa sopii meille mainiosti! Auringon paahde uuvutti meidät niin, että hyppäsimme Riemukaarelta junaan ja suoraan kaupan kautta kotiin lepäämään. Tänään ohjelmassa on vielä hotellin pesulaan tutustuminen ja viinin maistelua. Huomenna, kuka tietää.


Riemukaari.

Ensin tuli Lontoo...

Matkamme kohti Euroopan sydänmaita alkoi 1.9.2006 klo 18.15, kun lentokone irtosi Helsingin maaperältä kohti Lontoota.

Hotellihuone oli melko vaatimaton, mikä Lontoon mittapuun mukaan on jo siis melko hyvin B&B paikalta. Aamupalalla oli tarjolla makkaran, pekonin ja papujen lisäksi ihan tavallistakin ihmisten ruokaa. Palvelu oli ystävällistä, vaikka paikan henkilökunta taisi ollakin veljeskansaamme Liettuasta tai jostain niiltä suunnilta.

Heti lauantaiaamuna lähdettiin, tietenkin, Madame Tussaud'siin. Tämä oli yksi Sepon mustsee jutuista. Pia on jo kerran aiemmin käynyt ihmettelemässä vahasta veistettyjä julkimoita, mutta tuli siitä huolimatta mukisematta mukaan. Koska emme olleet ostaneet lippua ennakkoon, meitä peloteltiin useiden tuntien jonoilla ja muilla möröillä. Katin kontit. Jono eteni lipputiskille asti jouheasti, about 20 minuutissa ja sen jälkeen päästiin heti asiaan. Nukkeja oli tosi paljon, monissa makeasti sisustetuissa huoneissa. Välillä istuttiin vaunussa joka vei ihmisiä eteenpäin näyttelyssä ja olipa kauhukellarissa Chamber Live -niminen ihmetys, jossa oli eläviä näyttelijöitä, jotka pelottelivat ihmisiä hyppimällä pimeistä kolosista ihan iholle kiinni. Pia pelkäsi niin, että taisi kävellä koko osuuden silmät kiinni. Koko mestan nopeaan kiertämiseen meni n.3 tuntia. Muuten kokemus oli mitä mainioin, kunhan lopusta olisi jätetty pakollinen leffan katselu pois. Porukka kerättiin n.150 hengen ryhmään, jota sitten pidettiin ahtaassa huoneessa odottamassa edellisen näytöksen loppua. Muuten oikein mukava mesta. Kannattaa käydä, jos joku nyt ei jostain syystä vielä ole Madame Tussaud'sissa piipahtanut.

Törmättin muutamaan tuttuun Lontoossa.

Seppo oli iloinen, kun oli kerrankin pidempi kuin joku muu.

Pia sai niskahartiahieronnan joltain kaljupäältä.

Vahaukkojen jälkeen pubiin olusille ja lounaaksi tietenkin fish'n chips. Oli muuten yllättävän hyvää!

Sunnuntaina mentiin kiertoajelulle ja siinä sitten ihmeteltiin bussin penkiltä kaikkea mitä Lontoolla on tarjota. Ajelu kesti muutaman tunnin ja hintaan kuului vielä risteily Thamesilla. Hauska tapa tsekata kaikki nähtävyydet kävelemättä pätkääkään.

Ajeluiden jälkeen suuntasimme kohti Lontoon suurinta valkokangasta. Seppo oli varannut parhaat paikat jo kuukautta ennen elokuvahistorian merkkiteokseen, rainaan nimeltä Superman returns. Elokuva esitettiin IMAX formaatissa ja osa siitä oli myös kolmiulotteista. Juonen köyhyydestä huolimatta mahtava kokemus. Leffan jälkeen tutustuimme tarkemmin englantilaiseen pubikulttuuriin. Kulttuuritarjontaa olisi ollut niin, että pää olisi varmasti ollut kipeänä seuraavana aamuna, mutta maanantain junamatka Pariisiin sai suurimmat menohalut laimenemaan.

Maanantaina Eurostar juna lähti Waterloon asemalta kohti Pariisia jo aamupäivästä. Matka oli ihan miellyttävä ja taittui alta kolmen tunnin. Viikonloppu meni hujauksessa, eikä Lontoosta saanut tässä ajassa mitään käsitystä. On se NIIN iso kaupunki. Ja ainakin yhtä isoa on luvassa.