Pia, Seppo ja patonkimaan petolliset antimet

Koko vaihtaripoppoo Sacré-Coeurin rappusilla.

Ensimmäinen kouluviikko on takana ja olo on väsynyt, mutta onnellinen. Keskiviikkopäivä meni kierrellessä Montmartren pikkukujia Amélie-elokuvan maisemissa. Torstaina opiskelimme ranskaa, kävimme uuvuttavaa paperisotaa Ranskan valtiota vastaan ja nautimme juusto ja viini iltapalan koulussa. Perjantaina lisää ranskaa ja illalla ensimmäiset opiskelijabileet Pariisissa.
Keskiviikon ohjelmana koulun puolesta oli tosiaan kiertää Montmartrten kaupunginosassa Amélie-elokuvasta tuttuja paikkoja. Montmartre on kuuluisa ainakin romanttisuudestaan, upeasta Sacré-Coeurin katedraalista ja aikuisten kabareeta edelleen esittävästä punaisesta myllystä, eli Moulin Rougesta. Kaupunginosa sijaitsee korkealla kukkulalla ja sen korkeimmalla kohdalla komeilee sen keskus Sacré-Coeur. Kirkon korkein kupoli on vain muutaman metrin matalammalla, kuin Eiffel-tornin huippu. Portaita ylös kirkolle joutuu kapuamaan pitkälti yli toista sataa, joten huonokuntoisempia (lue laiskempia) kirkossakävijöitä varten sinne on rakennettu köysirata. Nousu on kuitenkin kaiken vaivan arvoinen, sillä kirkon portailta avautuu upeat näkymät Pariisin yli.

Kierroksemme alkoi kuuluisalta rakkaudenmuurilta, johon on kirjoitettu useimmilla maailman kielillä lause ”minä rakastan sinua”. Porukka jaettiin ryhmiin siten, että kaikki kansallisuudet sekoittuivat ja joka ryhmässä oli joku joka osasi ranskaa edes kohtuullisesti. Tarkoituksenamme oli käydä katsastamassa elokuvan tapahtumapaikkoja ja vastata niitä koskeviin kysymyksiin. Kierroksen varrella näimme elokuvassa esiintyneen Coulignonin kaupan, Amélien työpaikan Cafe de Deux Moulinsin ja karusellin, jolla kuuluisa valokuva-albumi vaihtoi omistajaa. Viimeinen rasti oli Sacré-Coeurilla, jonka rappusille jäimme ihailemaan maisemia ja tarkistamaan vastauksiamme. Ilma oli kuitenkin hyvin kylmä, joten kierroksen virallisen osuuden jälkeen saimme koottua hyvän otoksen kaikkia kansallisuuksia ja lähdimme lounaalle läheiseen bistroon. Kirkon vierusta oli täynnä ravintoloita ja katutaiteilijoita, jotka puoliväkisin piirsivät kuvia ohikulkevista turisteista.


Vasemmalta alkaen kuvassa ovat itävaltalainen Günter, espanjalainen Virginia, suomalainen Meiju, italialainen Paola, tanskalainen Catja ja suomalainen Pia.

Torstaina Pia meni edistyneempien ranskanryhmään Sepon jäädessä edelleen pänttäämään aakkosia muiden ranskaa puhumattomien kanssa. Iltapäivällä oli aika täyttää ranskalaisen asumistuen CAF:n hakemuspaperit. Ideana oli, että koululta tulee henkilö auttamaan meitä täyttämisessä, sillä KELAN hakemukset ovat viihdettä verrattuna näihin paperihirviöihin. No, kuinka ollakaan avulias ranskatar ei suostunut puhumaan lainkaan englantia, eikä pyynnöistä huolimatta puhunut yhtään hitaammin, koska meidän tulee kuulemma oppia ymmärtämään nopeasti puhuttua ranskaa. Jotkut meistä olivat olleet maassa vasta alle viikon ja opiskelleet ranskaa vain muutaman tunnin ja nyt olisi jo pitänyt ymmärtää ranskalaista kapulakieltä! Paperit saatiin kuitenkin täytettyä, vaikka muutaman kerran olisi tehnyt mieli syöttää koko nippu sille paasaavalle eukolle.

Illalla opiskelijavaihtojärjestö Erasmus piti meille vaihtareille tervetuliaisillan koululla. Tarjolla oli ranskalaisia herkkuja laidasta laitaan, erilaisia viinejä, patonkeja ja tietenkin juustoja. Tilaisuus oli kuitenkin valitettavan lyhyt, eikä isompaa juhlahumua päässyt vielä syntymään.

Perjantaina pankki sitten räjähti oikein kunnolla. Neljän tunnin ranskanopintojen jälkeen aloitimme nimittäin valmistautumisen ensimmäisiin opiskelijabileisiin Pariisissa. Kokemuspohjamme tällaisista kekkereistä on muuten aika huonoilla kantimilla, sillä Laureassa opiskelijabileitä ei ollut juuri nimeksikään. Bileet alkoivat ravintolassa vasta klo 23, joten hyvälle pohjustukselle jäi runsaasti aikaa (virhe # 1). Etkoja vietettiin suomalaisvoimin naapuritalossa Meijun luona ja kotimaisia juomatottumuksia vaalittiin antaumuksella. Kohti kaupunkia lähdimme yhdentoista pintaan. Paikanpäälle päästyämme selvisi, että happy houria oli jäljellä vielä puolisen tuntia, joten suuntasimme suoraan baaritiskille hamstraamaan edullisia virvokkeita (virhe # 2). Tunnelma oli rattoisa ja juteltavaa muiden vaihtareiden kanssa tuntui riittävän loputtomasti. Nyt seuraa pieni varoituksen sana: Ranskassa alkoholin määrä drinkeissä EI vastaa Suomen tasoa. Hamstrauksen ja sitä seuranneen nopean lasien tyhjennyksen vaikutukset olivat katastrofaaliset. Havahduimme n. puoli kuuden aikaan (pienten torkkujen jälkeen), että nyt saattaisi olla viisasta lähteä kotia kohti. Seposta ei ollut enää tässä vaiheessa puhemieheksi, joten Pia hoiti meille sujuvalla ranskalla taksin. Ensimmäinen kuski ei muuten huolinut meitä edes kyytiin… Kuski ei osannut ajaa hotellille, mutta tiesi jättipeukun siinä meidän lähellä, joten jätti meidät sinne.

Lauantaiaamuna kello yhdeksän tuomion kellot sitten herättivät väsyneet juhlijat, sillä meille oli varattu aika pankkiin tilinavaamista varten. Siinä sitten melkoisessa laitamyötäisessä tärisevänä ja punajuurisilmin kömmimme neuvotteluhuoneeseen, jossa pankin täti poltti tupakkaa jatkuvalla syötöllä. Kuin ihmeen kaupalla pääsimme ulos pankista aiheuttamatta sen kummempaa polemiikkia. Olo on vieläkin ohkoinen tätä kirjoittaessa sunnuntai-iltana, joten voitte vain kuvitella millainen maailmanlopunaatto lauantai oli.

Viikonloppu meni siis vähän sivusuun muutamista edellä mainituista virhearvioinneista johtuen. Ihmislapsi kuitenkin oppii virheistään, joten ensi kerralla osaamme jo toivottavasti mitoittaa nesteytyksen täkäläisen mittapuun mukaan. Tai sitten harjoitus tekee mestarin…