Paluu Suomeen

Lähtö Pariisista kävi nopeasti, mutta ei kivuttomasti. Venetsiasta palattuamme edessä oli tenttiviikko ja lukuisat läksiäisbileet, joiden yhdistämisessä on omat haittapuolensa. Kaikista kuitenkin selvittiin kunnialla, vaikkakin haikein mielin.

Huoneen luovutus onnistui yllättävän helposti. Jo alunalkaenkin puuttuneita tavaroita ei laskutettu meidän kukkarosta, niin kuin aluksi pelkäsimme. Itse hankkimamme roinat lahjoitettiin seuraaville vaihtareille. Meklarina toimi Meiju. Mukaan otettavien tavaroiden pakkaamisessa oli tosin omat kommervenkkinsä, sillä kotimatka taitettiin halpalentoyhtiön koneella, eikä sinne saanut tuoda kuin yhden 20 kilon matkalaukun henkeä kohti. Lopputulema oli se, että matkalaukut olivat nipin napin painorajoissa, mutta käsimatkatavaralaukut olivat vähintäänkin yhtä painavat. Miten olkalaukkuun voi tunkea yli kymmenen kiloa tavaraa? Näin se kuitenkin meni.

Lähdön hetki koitti perjantaina 26. tammikuuta, kello viideltä aamulla. La Défense oli hiljainen kuin hautausmaa ja mittari näytti miinus viittä. Niin kylmää Pariisissa ei ollut vielä kertaakaan ollut tänä talvena. Lentokentällä jouduimme heittämään tuliaisjuustot roskakoriin, kun niiden tuominen koneeseen oli kuulemma turvallisuusriski. Matkalaukut menivät läpi punnituksesta, vaikka olivatkin ylipainoisia. Kone lähti ajallaan kohti Düsseldorfia, jossa vaihdoimme konetta.

Lento Düsseldorfista oli sekin ajallaan, mutta voi mikä meitä olikaan Suomessa vastassa. Lentokoneen ikkunasta paljastui lohduton näkymä vasta muutama metri ennen laskeutumista. Sumun seasta paljastui karu maa, jota vihmoi poikittain satavat isot räntäkokkareet. Tunnelma oli apea, varsinkin kun talvivaatteemme olivat varastossa Hyvinkäällä ja meillä ei ollut omaa asuntoa odottamassa Suomessa. Pääsimme muuttamaan vasta 1. helmikuuta, eli liki viikon paluumme jälkeen.



Seuraava viikko alkoi heti opinnäytetyön aiheanalyysillä, jonka olimme vääntäneet pikapikaa juuri ennen lähtöä. Powerpoint-esitys analyysiä varten valmistui puolestaan Düsseldorfin lentokentällä. Paluu Suomeen oli juuri niin karu, kuin vain voi olla. Talven ensimmäiset paukkupakkaset ja asuminen kavereiden sohvalla eivät osaltaan auttaneet syntynyttä kulttuurishokkia.

Muuton jälkeen elämä on löytänyt taas oman rauhallisen rytminsä, jolle tahtia antavat häävalmistelut ja opinnäytetyön teko. Tätä kirjoittaessa aurinko on jo sulattanut viimeisetkin lumipenkat katujen varsilta ja nähtiinpä tänään myös kevään ensimmäiset kukkasetkin. Opinnäytetyö on kutakuinkin valmis. Sen aiheeksi tuli kansainvälisen organisaation sisäinen viestintä. Häävalmistelut ovat nekin jo niin pitkällä, että nyt voimme enää vain odottaa suurta päiväämme.



Haluaisimme kiittää kaikkia teitä, jotka jaksoitte lukea kommelluksistamme Pariisissa. Nyt on kuitenkin aika siirtyä eteenpäin, kohti uusia seikkailuja. Syksy Pariisissa on vaihtunut loppuelämämme ensimmäiseksi kevääksi.

Lemmenloma Venetsiassa

Gondoleita Canal Grandella.

Palasimme Pariisiin lauantaiyönä hyvillä mielin yhtä kokemusta rikkaampana. Kolme päivää ja kolme yötä yhdessä maailman kauneimmista kaupungeista olivat samalla avartavia ja rentouttavia.


Pyhän Markuksen -aukio on yhtä kuuluisa puluista kuin kirkostaankin.

Matka Pariisista Venetsiaan kesti melko kauan lyhestä välimatkasta huolimatta. Lentomme lähti pikkuriikkiseltä Beauvaisin lentokentältä, n. 80 km Pariisista. Matka sinne taittui reilussa tunnissa. Kone lähti ajallaan ja laskeutui Venetsian liepeille, Trevison lentokentälle kaikkien yllätykseksi etuajassa. Trevisosta nappasimme bussikyydin Venetsiaan. Bussiasemalta oli n. puolentoista kilometrin patikkamatka hotellille. Ensikosketuksemme kanaalikaupunkiin ei ollut pimeydestä ja koleudesta huolimatta mitenkään negatiivinen. Löysimme helposti (tosin puolivahingossa) hotellille, jossa meitä odotti kodikas, lämmin ja Pariisin kämppäämme verrattuna iso huone.


Auringonlasku Fondamenta Zattere dei Gesuitilta käsin.

Seuraavan aamun valjettua pääsimme testaamaan hotellin aamiaspöydän. Tarjolla oli kaiken normaalin pöperön lisäksi niin paljon kakkua kuin jaksoi syödä. Tarjoilu sai ainakin Pialta täydet pisteet. Tuhdin aamiaisen jälkeen jaksoimme kierrellä kaupungin kapeita kujia satoja siltoja ja kanaaleja ihmetellen. Keli oli koko päivän sumuinen ja kalsa. Asteita oli kymmenkunta. Orastavaa vilua menimme karkuun pieneen pizzeriaan, jossa pääsimme todistamaan saapasmaan keittiön erinomaisuutta. Reissullamme näimme myös Venetsian kuuluisimmat nähtävyydet Pyhän Markuksen -aukion ja Huokautensillan.


Yksi sadoista pikkukanaaleista.

Seuraavan päivän kruunasivat upea auringonpaiste, lämmin ilmanala ja vuoden ensimmäiset terassioluset. Koko kaupunki koki muodonmuutoksen auringonsäteiden välkkyessä kanaalien vihreän veden pinnassa. Paikka on todella parhaimmillaan kauniilla ilmalla. Yritimme päivän aikana tinkiä gondolikuskeilta opiskelijoiden kukkarolle sopivaa taksaa, mutta 60 - 100 euron hinta sai meidät pysymään kuivalla maalla. Niinpä tyydyimme katselemaan kanaaleissa uivia gondoleja terassilta käsin.


Terassilla tarkenee jo tammikuussa.

Lauantaipäivä kului kaupungin viimeisiä kokemattomia osia kierrellen. Venetsia on niin pieni, että ehdimme kolmen päivän aikana kävellä sen päästä päähän ja nähdä lähes kaiken mitä sillä oli annettavaa. Ihanaa Venetsiassa oli sen hiljaisuus ja rauhallisuus. Autojen melua ei ymmärrettävästä syystä ollut lainkaan. Turistikauden aikana tilanne voi olla toinen, mutta nyt Venetsia oli rauhallinen ja erittäin romanttinen lomakohde.

Jo toista vuotta Pariisissa

Uudestavuodesta selvittiin kunnialla ja on taas aika kirjata ylös, mitä kaikkea matkalaisten elämään Pariisissa kuuluu.


Romanttisella Seinenristeilyllä uudenvuodenaattona.

Viime kerralla pohdimme, onko Seinenristeily vihoviimeinen idea toteuttaa uudenvuodenaattona. Yllätyksemme porukkaa ei ollut tungokseen asti ja pääsimmekin vihdoin seilaamaan Seinen aalloille orastavaa juhlahumua ihmetellen. Risteilyn jälkeen suuntasimme Lattarikortteliin illalliselle. Ihmetys oli suuri, kun normaalisti 15 € maksaneesta menusta joutui pulittamaan nyt 60 €. Onneksemme eräs kreikkalainen ravintola ei ollut nostanut hintojaan vielä alkuillasta, joten saimme illallisen kohtuulliseen kahdeksantoista euron hintaan. Illallisemme aikana muuten ravintola alkoi täyttyä ihmisistä ja samalla saman menun hinta nousi kolmeenkymmeneenviiteen euroon...


Uusivuosi vaihtui tiiviissä tunnelmissa.

Uusivuosi vaihtui odotetusti skumppapullojen poksuessa Champs Élyséellä, jossa väkeä oli kuin Askaisten kurkkumarkkinoilla! Pullojen pauke olikin ainut, mitä Pariisissa kuulimme, sillä ranskalaiseen uuden vuoden viettoon eivät ilotulitteet kuulu. Uusivuosi Pariisissa = ei raketteja, mutta ei myöskään silmävaurioita tai känniörvellystä.


Anna ja Sepi kiertokävelyllä Louvren liepeillä.

Vuoden toisena päivänä saimme jälleen vieraita Suomesta. Tällä kertaa meitä ilahduttamaan saapuivat Pian pikkuveli Jussi, sisko Anna ja tämän poikaystävä Sepi. Vieraiden ensimmäinen päivä meni hieman mönkään, kun poppoon matkalaukut jäivät kentälle Helsingissä koneen vaihdon yhteydessä. Laukut saapuivat kyllä Pariisiin pian omistajiensa jälkeen, mutta ranskalaiseen tapaan saapuivat hotellille vasta seuraavana aamuna.


Jussi kapuamassa Sacré-Coeurille.

Seuraavana päivänä vieraamme saivat vahvistuksia, kun Pian isä Kaarle ja tämän vaimo Annukka laskeutuivat aurinkoiseen Pariisiin. Viikon aikana kierrettiin, taas, suurimmat nähtävyydet ja tietenkin syötiin hyvin. Torstaina piipahdimme mukavassa pikku baarissa, jossa oli livejazzia ja Ranskan mittapuun mukaan edullista olutta.


Kaarle ja Annukka ihailevat maisemia Montmartren huipulla.

Vieraiden palattua Suomeen vietimme kuun ensimmäistä sunnuntaita jo tuttuun tapaan museossa kierrellen. Viime kuussa kävimme nykytaiteenmuseo Pompidoussa ja tällä kertaa vuorossa oli Musée d'Orsay. Museot ovat ilmaisia ja kaikille avoinna joka kuun ensimmäinen sunnuntai.


Musée d'Orsay toimii vanhassa asemarakennuksessa.

Musée d'Orsay on mielestämme ehdottomasti Pariisin parasta antia. Se ei ole niin iso, kuin Louvre eikä taide ole niin vaikeasti ymmärrettävää kuin Pompidoussa. Orsayn museo on perustettu vanhaan asemarakennukseen keskelle Pariisia. Sen kokoelmiin kuuluvat taideteokset sijoittuvat 1800-luvun lopulta 1980-luvun alkuun. Näimme museossa mm. Monetin, Renoiren, Matissen, Van Goghin ja Gauguinin maalauksia ja upean Art Nouveau huonekalujen näyttelyn. Museon parhaita paloja on myös vanha aseman kello, jonka läpi näkee Pariisin taas ihan uudesta kulmasta.


Kellon läpi näkee miltei koko Pariisin.

Tämän päiväkirjamerkinnän jälkeen aloitamme matkalaukun pakkaamisen ja käännämme kurssin kohti Venetsiaa. Arrivederci!

Hyvää uutta vuotta!

Taas on vuosi vierähtänyt ja uusi, entistä ehompi vain muutaman kuoharilasillisen päässä. Meille seuraava vuosi tuo tullessaan monia isoja juttuja. Ensimmäisenä mielessä ovat tietysti kotiinpaluu ja opinnäytetyön teko. Sitten pitäisi työllistyä, etsiä uusi kämppä ja mennä vielä naimisiinkin.


Cimetière du Père-Lachaise

Joulu meni täällä Pariisissa rauhallisissa merkeissä. Enimmäkseen olemme syöneet, makoilleet ja tuijottaneet elokuvia, niin tietokoneen näytöltä kuin valkokankaaltakin. 22. päivä uskaltauduimme oikein ulos asti ja kävimme kävelyllä Pariisin kuuluisimmalla hautausmaalla. Niihin multiin on peitelty mm. Jim Morrison, Edith Piaf ja Oscar Wilde. Paikka ei ollut ollenkaan niin synkkä, kuin hautausmaalta voisi odottaa. Parisataa vuotta vanhat hautamuistomerkit olivat upeasti koristeltuja kivitaideteoksia ennemmin kuin tavallisia hautakiviä. Säänhaltijatkin olivat suosiollisia suoden meille aurinkonpaistetta, ties kuinka pitkän sadejakson jälkeen.


Herkkua on siinä monenlaista.

Jouluaattona pääsimme sitten lahjojen ja herkkuruokien kimppuun. Pukki toi Pialle ainakin uuden rannekellon, korvakorut ja suklaata. Sepon paketista löytyi neljän päivän matka Venetsiaan tammikuussa.


Sukat... ei. Kalsarit... ei. Matka Venetsiaan... JOO!

Vuoden viimeisen päivän kunniaksi olemme suunnitelleet lähtevämme Seinen risteilylle, mutta nähtäväksi jää ovatko muutkin turistit keksineet saman idean.

Hyvää uutta vuotta itse kullekin säädylle. Over n' out.

Joulunodotusta

Brysselin Grand-Place jouluvalaistuksessa.

Marraskuun sateisista ja tuulisista päivistä lannistuneina päätimme piristää itseämme matkaamalla Brysseliin. Reissu alkoi hieman stressaavissa tunnelmissa perjantaina 1.12., kun ranskalaistuneina lähdimme juna-asemalle "hyvissä ajoin", eli aivan liian myöhään. Juoksuksihan se meni, mutta onneksi ehdimme perille menopelimme seistessä vielä laiturilla. Pariisista matkustaa Brysseliin noin puolessatoista tunnissa, joten saavuimme määränpäähän alta aikayksikön. Ranskaan tottuneina koimme pienen kulttuurishokin jo juna-asemalla, sillä Belgiassa kaikki on niin paljon paremmin organisoitua. Pääsimme yllätykseksemme todella vaivattomasti juna-asemalta bussiin (vaikkakin kuski odotti tupakkansa loppumista ennen kuin myi meille liput) ja bussilta ylelliseen hotellihuoneeseemme. Hotellistamme löytyi jopa kuntosali ja sauna, joita kävimme tietenkin kokeilemassa.


Kelit eivät suosineet Brysselissäkään.

Matkamme meni lähinnä syömisen ja hemmottelun merkeissä. Kokeilimme paikallisista herkuista mm. perinteistä annosta, johon kuuluu kilo simpukoita ja ranskanperunoita. Makeannälkään herkuttelimme vohveleita, joita maistelimme kuuman viinin kera. Jätimme tarkoituksella paikallisten nähtävyyksien kiertelyn väliin, sillä olemme tänä aikana saaneet jo aikalailla tarpeeksemme sight-seeingista. Kävimme kuitenkin katsastamassa kuuluisan pikkuriikkisen Mannekenpisin patsaan lauantaina seikkaillessamme juna-asemalle - tällä kertaa erittäin hyvissä ajoin ennen junan lähtöä.


Mannekenpis oli puettu kauden asusteisiin.

Pariisiin verrattuna Brysseli tuntui kodikkaan pieneltä ja rauhalliselta. Vaikka emme päässeetkään pakoon kurjia syystalvisia kelejä, antoi pieni lomamme meille uutta voimaa ja hyvää tuulta niin viimeisiin koulutöihin kuin jouluvalmisteluihinkin.


Arja ja Kalervo tutustuvat ranskalaiseen keittiöön.

Seuraavana keskiviikkona 6.12. eli itsenäisyyspäivänä saapuivat Sepon vanhemmat vierailulle, pahaksi onneksi juuri samaan aikaan vuoden pahimman myrskyn kanssa. Kovasta tuulesta ja sateesta huolimatta kierrätimme vieraamme läpi Pariisin tärkeimpien nähtävyyksien. Tuulen takia mm. Eiffel-tornin ylin kerros oli suljettu ja joku onneton pariisilainen sai mainostaulun päähänsä ja kuoli. Kaikki yritykset lähteä kävellen katsomaan kaupunkia piti enemmän tai vähemmän kutistaa "ulos metrosta, äkkiä takaisin metroon" -tyyliseksi kiertoajeluksi.


Champs Élysées jouluvaloineen.

Pariisi tunnetaan maailmalla hienona joulukaupunkina ja sitä se kyllä onkin. Pariisilaiset ovat todella panostaneet jouluvaloihin, ikkunakoristeisiin ja muihin vastaaviin himmeleihin. Champs Élysées on mahtavan näköinen pimeän laskeuduttua tuhansien lamppujen syttyessä molemmin puolin katua. Vähintäänkin yhtä upeita ovat Pariisin hienoimpiin tavarataloihin lukeutuvan Lafayetten jouluvalot ja -koristeet. Joulutunnelmaa luo myös tänne La Défenseen pystytetty joulutori.


Kuumat viinit joulutorilla.

Oman joulumme aiomme viettää tänä vuonna ranskalaiseen tapaan, tietenkin suomalaisin höystein. Tarjolla on ainakin kalkkunaa, paahdettuja kastanjoita ja shampanjaa. Suomalaista perinnettä edustavat Suomesta tuliaisina saadut riisipuuro, glögi ja piparit. Tarkempaa ohjelmaa emme ole vielä miettineet, mutta aioimme ainakin käydä tarkastamassa Notre Damen joululaulutarjonnan.


Lafaytten upea joulukuusi.

Toivotamme kaikille blogin lukijoille rauhallista joulua ja onnellista uuttavuotta, toisella kotimaisella: Joyeux Noêl et bonne année!

Viime viikkojen kommelluksia

Pariisin häämuotia.

Autoreissun jälkeen sunnuntaina vierailimme siis häämessuilla, ihan vain kahteen pekkaan. Messut järjestettiin täällä La Defensessa, Grande Archen alla sijaitsevassa messu- ja konserttitilassa. Paikalle oli tullut hääpukusuunnittelijoiden, kultaseppien, kortti- ja valokuvausfirmojen lisäksi satoja naimisiinmenoa suunnittelevia pariskuntia. Porukkaa oli paikka paikoin tungokseen asti. Hääpukuja oli isommassa hallissa esillä yli tuhat ja suurinta osaa niistä sai jopa sovittaa päälle. Piallekin löytyi kaikkien satojen mallien joukosta se oikea, mutta jono sovitukseen oli kuitenkin niin pitkä, että tyydyimme tällä kertaa vain katselemaan ja hypistelemään. Messuilla järjestettiin myös ihan oikea muotinäytös cat walkeineen, langanlaihoine malleineen ja tietysti upeine pukuineen. Messut olivat kaiken kaikkiaan oikein mukava tapahtuma. Pääsimme jo mukaan häätunnelmaan ja saimme samalla monia hyviä ideoita omiin juhliimme.


Runsaudenpulaa.

Seuraavana viikonloppuna katsastimme palan Pariisin kuuluisaa sirkuskulttuuritarjontaa. Kohteenamme oli kaupungissa n. 70 vuotta toiminut Cirque d'Hiver, eli talvisirkus. Opiskelijoiden budjetille sopivat paikat löytyivät piippuhyllylltä. Ylhäältä näki kuitenkin yllättävän hyvin. Ainut asia, joka henki paikkojen edullisemmasta hinnasta oli alkuperäiset, 30-luvun mukavuusstandardien mukaiset penkit. Jalkatilan puutteesta huolimatta kokemus oli mitä mahtavin. Areenalla taituroivat mm. akrobaatit, klovnit, tiikerinkesyttäjät ja pari eri fiksua merileijonaa. Kaiken lisäksi temppuilua säesti mahtava 12 henkinen big band. Esitys kesti kunnioitettavat kolme tuntia. Suunpielet osoittivat ylöspäin vielä monta tuntia esityksen jälkeenkin. Sirkusesityksen päälle maistui tietenkin viinilasillinen juustolajitelman kera läheisessä brasseriessa.


Sirkus on saapunut kaupunkiin... 70 vuotta sitten.

Seuraavan viikon torstaina saapuivat Pariisiin ystävämme Heidi ja Mikko, niin ja tietenkin Elmeri, jonka tapaamme kasvotusten vasta tämän synnyttyä maaliskuussa. Aika kului kahviloissa ja ravintoloissa istuskellessa, sekä Pariisin elämänmenoa tarkastellessa. Perjantaina olimme oikein isolla porukalla syömässä, kun seuraamme liittyivät myös Pian serkku Laura ja hänen poikaystävänsä Simon, jotka olivat ottaneet äkkilähdön Pariisiin. Lauantaina vietimme Pian synttäreitä fonduepadan ääressä. Ikävä kyllä tavallisten ihmisten pitää palata takaisin työn ja koulun pariin. Niin jäimme taas odottelemaan seuraavia vieraita, jotka saapuvat huomenna keskiviikkona. Tuliaisiksi olemme muuten tilanneet riisipuuroa ja pipareita.


Seppo, Heidi, (Elmeri) ja Mikko.

Keskiviikkona 22.11. oli aika lunastaa Pian synttärilahjaksi saamat liput Disney On Ice (täkäläisittäin Disney sur glace) -esitykseen. Esityksen aiheena oli Disneyn elokuvista tutut prinsessat. Seposta tuntui väkisinkin hieman ulkopuoliselta, koska halli oli täynnä intoa tihkuvia pikkutyttöjä. Show oli kuitenkin molempien mieleen, sillä se oli höystetty taidokkaan luistelun lisäksi upeilla puvuilla, lavasteilla ja musiikilla.


Ariel prinsseineen.

Perjantaina emme lähteneet merta edemmäs kalaan, vaan nautimme sushiaterian ihan vaan kotiostarilla. Aterian päälle lämminhenkinen perhe-elokuva Saw III. Emme tiedä vieläkään oliko paha olo raa'an kalan vai verta ja suolenpätkiä tarjoilleen elokuvan ansiota.

Nörtti ja tytöt automatkalla

Ystävämme Jyrki esitti meille tänään osuvan kysymyksen siitä, miten lapsillemme tulee käymään, kun unohdamme bloginkin päivityksen viikkokausiksi. Jos lastemme käyttöjärjestelmä jumiutuu ihan äkkiarvaamatta, eikä sen korjaamiseen ole muuta lääkettä kuin uudelleen asennus ja koko muistin tyhjennys, saattaa se mukula unohtuakin sinne Cittarin leluosastolle vähän pidemmäksikin aikaa.

Läppärimme sanoi nimittäin sopimuksensa irti tuossa pari viikkoa sitten. Suomesta pikapakettina lähetetty korjauslevykin ehdotti parannuskeinoksi vain Windowsin uudelleenasennusta ja kaiken tallennetun tiedon menettämistä. Sinne olisivat hävinneet bittiavaruuteen kaikki yhteisen taipaleemme aikana näpsityt kolmetuhatta kuvaa ja tukku muita tuikitärkeitä tiedostoja. Niinkuin äiti, joka auto-onnettomuuden jälkeen nostelee autoja pelastaakseen lapsensa romun alta, kuoriutui Seposta hädän hetkellä nörttien nörtti. Aseenaan ulkoinen kovalevy ja Ubuntu Linuxin live-cd Seppo sai tiedostot talteen ja tietokoneen taas toimimaan.

Nyt olemme taas iskussa ja kerrottavaa riittää maailman sivu. Kiireisistä viikoista johtuen, taitaa olla parasta kerrata tapahtumat pienissä erissä.

Suklaamessuja seuraavalla viikonlopulla saimme kuningasidean vuokrata auton ja ajaa Pariisin ulkopuolelle katselemaan mitä Ranskalla on muuta tarjota. Kyytiin tulivat myös Meiju ja Maria. Aikaisin lauantaiaamuna suuntasimme Opel Corsan keulan kohti merta ja Normandiaa.


Taukopaikka matkalla Normandiaan.

Ensimmäinen kohteemme oli Honfleur, pieni merenrantakaupunki n. 200 kilometriä Pariisista luoteeseen. Kaupungista jäi vähän karvas maku, mikä ei kuitenkaan johtunut itse paikasta. Perille päästyämme huomasimme nimittäin suuren lommon takakontissa, jota ei oltu merkitty auton papereihin alkutarkastuksessa. Ainut paikka, missä se olisi voinut syntyä, oli huoltoaseman parkkipaikalla puolituntia aiemmin. Siinä sitten päiviteltiin vakuutuksia ja omavastuita, ja taidettiinpa kirota ranskalaiset autoilijatkin muutamaan otteeseen. Neuvoa kysyttiin aina Ruotsista asti Marian isältä, joka kehotti meitä menemään poliisilaitokselle rikosilmoituksen tekoon. Poliisilaitoksella kesti ranskalaisen tavan mukaisesti liki tunnin, ennen kuin mitään tapahtui. Poliisitäti tuli lopulta tarkastamaan auton saamat vauriot ja kutsui Sepon kuulusteluhuoneeseen papereiden kanssa. Lopputulos oli vähintäänkin yllättävä. Meiju, jonka tupakkalakko oli miltei loppua kolhun aiheuttamaan stressiin, ei ehtinyt edes kioskille ostamaan tupakkaa, ennen kuin Seppo tuli jo ulos kuulusteluhuoneesta. Kaikkien onneksi auton rekisteriotteen kanssa samassa taskussa oli vahinkoilmoitus lommoutuneesta takakontista parin viikon takaa. Kupru ei ollutkaan meidän vastuulla.


Honfleurin idylliä.

Huojentunein mielin ja erittäin varovaisesti ajaen siirryimme seuraavaan kaupunkiin, Trouvilleen. Trouville on upea rantakaupunki, joka kukoistaa kesällä ja autioituu talvella. Vaikka asteita oli enää 15, oli ranta täynnä päivää paistattelevia ihmisiä, eikä parkkipaikkaa meinannut löytyä millään. Trouvillen kauniita huviloita ja rantakadun ihmisvilinää katsellen olisi voinut viettää vaikka useammankin päivän, mutta lommoepisodin sotkema aikataulu pakotti meidät liikkeelle.


Trouvillen upea ranta.

Seuraava ja viimeinen kohteemme ennen kotiin paluuta oli Caen, 115 000 asukkaan kaupunki Calvadosin departementissa. Pimeän laskeuduttua kaupunki ei esiintynyt parhaimmassa asussaan, varsinkin kun nälkäiset matkalaiset eivät millään löytäneet avoinna olevaa ravintolaa seitsemältä lauantai-iltana. Lopulta sopiva, paikallisia herkkuja tarjoava paikka löytyikin ja ruoka oli erinomaista. Tuhdin aterian jälkeen posotimme suoraa kyytiä Pariisiin palauttamaan autoa.


Seppo ja potka.

Auto oli määrä palauttaa Gare du Nordin -asemalle klo. 23.30 mennessä. Seppo joutui näin ollen rikkomaan lupauksensa (kts. päiväkirjamerkintä Back in business, 6.10.) ja pääsi suhaamaan maailman suurimmissa liikenneympyröissä lähestyvän palautusajankohdan painaessa päälle. Kaiken lisäksi autovuokraamo suljettiin 23.30, joten perille oli päästävä ajoissa. Kaikkihan sen nyt arvaa miten siinä sitten lopulta kävi. Yritys oli kuitenkin hyvä, emmekä myöhästyneet palautuksesta kuin 20 min. Laskua myöhästymisestä ei ole kuulunut, joten mitään vahinkoa ei tullut.

Seuraavassa raportissa kerromme mitä häämessuilta jäi käteen ja millaista oli olla sirkuksessa ensimmäistä kertaa pysyvät hampaat suussa. Jos saamme oikein kunnon draivin päälle, saatamme kertoa myös Mikon ja Heidin vierailusta ja Disney on ice -esityksestä, johon olemme menossa huomenillalla. Siihen asti au revoir!

Mahan täydeltä makeaa

Suklaasta tehty kaappikello.

Sunnuntaina kävimme siis vierailemassa suklaamessuilla. Vastaavanlaista tapahtumaa ei ihan joka kylässä järjestetäkään, joten suurina herkkusuina kiiruhdimme kiireen vilkkaa paikalle messuista kuultuamme. Tarkoituksena oli lähteä messuille Meijun, Gunterin ja Gunterin tyttöystävän kanssa, mutta nuorenparin kaivatessa hieman omaa aikaa, päädyimme matkaan kolmistaan. Suklaalle tilaa oli varattu vain yksi seitsemästä hallista, mutta tässäkin riitti nähtävää (ja syötävää) aivan yllin kyllin. Näytteilleasettajia messuilla oli kymmeniä, ellei jopa satoja, mutta meille suomalaisille tuttuakin tutumpaa Fazeria emme löytäneet osallistujalistalta.


Suklaamuotinäytös.

Liekö liian suurten odotusten seurausta, että messuista ei jäänyt suuhun niin makeaa makua, kuin olisimme toivoneet. Suklaan ylensyönnistä johtuvan orastavan vatsakivun ja huonovointisuuden takia emme osanneet niin nauttia täpötäydessä ja kuumassa hallissa kiertelemisestä. Parempi kuitenkin katsoa, kuin katua ja niinpä jatkamme messuputkea ensi viikonloppuna järjestettävillä häämessuilla.

Arki on alkanut Pariisissa

Edellisen jutun kirjoituksesta onkin kulunut jo hyvä tovi. Muutama huolestunut kansalainen ehtikin jo kyselemään mistä moinen radiohiljaisuus johtuu. Ikäväksemme täytyy todeta, että arki on löytänyt meidät myös täältä Pariisista. Päivät ja viikot ovat kuluneet kaupan, koulun ja kodin väliä sahatessa.

Kouluhommat ovat syöneet ikävän paljon aikaa matkailijoiden kalenterista. Jokaista kurssia kohden teemme ainakin pari isohkoa ryhmätyötä. Kun kursseja on kaikkiaan joku viisi, tulee siitä työtä tehtäväksi jo ihan kiitettävästi. Meidät vaihto-opiskelijat on kukin jaettu eri ryhmiin ranskalaisten opiskelijatovereidemme iloksi. Iloksi siksi, että nämä tyypit todella tarvitsevat apua.

On ihme, että tämä maa on näinkin hyvin menestynyt, sillä ranskalaiset eivät tunne minkäänlaisia ryhmätyöskentelyn alkeita, puhumattakaan tehokkuudesta tai oma-aloitteisuudesta. Pohjoismaisiin työskentelytapoihin tottuneille, tällaisessa ympäristössä työskentely on kuin suossa tarpomista. Ranskalaiset kaipaavat selvästi auktoriteetteja. Professori on yrittänyt laatia tehtävänannot niin, että jokaisen tulisi itse oivaltaa mitä työkaluja kussakin tilanteessa tulisi käyttää. Näiltä mammanpojilta ja -tytöiltä menee kuitenkin heti sormi suuhun, kun pitäisi aloittaa itsenäinen ajattelu. Niinpä he sitten ramppaavat kysymässä neuvoa professorilta joka toinen minuutti. Olemme polttaneet käämimme tähän vinkumiseen jo monta kertaa. Muutaman kovasanaisen arvostelutuokion jälkeen ranskalaiset ovatkin tyytyneet kyselemään typeryyksiä vain meiltä.

Mutta se siitä avautumisesta. Siirrytään kertaamaan pikaisesti kuluneiden viikkojen tapahtumat. Asterix-puisto, Pariisin autonäyttely, Emma ja Pete, laivabaari, Eiffel-torni ja eläintarha. Siinä ne tärkeimmät.

Asterix-puistoon yritimme saada vaihtareiden joukosta mahdollisimman monta lähtijää mukaan. Loppujen lopuksi saimme kerättyä kasaan kokonaiset viisi ihmistä. Tosin tässä tapauksessa pienestä porukasta ei ollut haittaa, sillä tästä ryhmästä on myöhemmin kehkeytynyt meille ns. ydinryhmä, jonka kanssa on sauhuttu milloin missäkin.


Paola (vas.), Seppo, Pia, Meiju ja Gunter Asterix-puistossa.

Puisto oli enemmän perinteinen huvipuisto kuin teemapuisto. Ei ihan niin krumeluuria kuin Disneylandissa, mutta paljon parempia laitteita, ja ikävä kyllä, myös pitkiä jonoja. Puistosta löytyi kaksi parasta vuoristorataa missä olemme koskaan olleet. Uskalsimme hädin tuskin mennä puisen jättiläisen kyytiin, jonka höykytys kesti puolitoista minuuttia, parhaimmillaan seitsemänkymmenenviiden kilometrin tuntivauhtia. Pia ei uskaltanut tulla toisen, vielä hurjemman vuoristoradan kyytiin, joka kieputti ajelijoita seitsemän kertaa pää alaspäin vähän reilu kuuttakymppiä.


Kuva bileiden nettisivuilta.

Seuraavalla viikolla, taisi olla torstai, kävimme Erasmus-bileissä Madeleinessa. Baari oli hieno, mutta tupaten täynnä. Ilta venähti taas pitkälle aamun puolelle. Seuraavana aamuna Pia jäi kotiin potemaan edellisen illan jälkimaininkeja, kun Seppo lähti Gunterin kanssa katsastamaan Pariisin kuuluisaa autonäyttelyä. Seitsemään halliin oli pystyttänyt standinsa kaikki tunnetut ja tuntemattomat autonvalmistajat aina Maybachista Ladaan. Vaikka pojat skippasivat pari hallia, kului näyttelyn koluamiseen silti viisi tuntia. Näyttely oli kuitenkin kaiken sen jalkasäryn ja väsymyksen arvoinen.


Pariisin autonäyttelyn antia à la Saab.


Upea yönmusta Peugeot.

Seuraavan viikon perjantaina saapuivat Pariisiin Sepon serkut Emma ja Pete. Koska asumme hotellissa, yövieraiden majoittaminen huoneeseemme on ankarasti kiellettyä. Seppo oli tehnyt jo edeltävällä viikolla tarkat suunnitelmat siitä, miten vieraat saadaan salakuljetetuksi yläkertaan respan huomaamatta. Suunnitelmaan kuului hiippailua autotallissa, kellarissa ja naapurirapussa. Homma toimi siinä määrin hyvin, että laskua vieraiden yöpymisestä ei ole ainakaan vielä näkynyt.


18 neliötä riittää mainiosti neljälle.

Lauantai-iltana aikomuksemme oli lähteä ulkoilemaan koko poppoon voimin. Ikävä kyllä Pete oli kuumeessa ja jäikin siksi lepäilemään huoneeseemme, kun me muut suuntasimme kohti Quai de Bercyä. Satamassa oli turkulaisille niin tuttu jokilaiva, jossa juomat kustansivat pari euroa kipale. Mukava ilta kaikin puolin…


Kannen alla Seppo (vas.), Gunter, Emma ja Meiju.

Sunnuntaina pääsimme liikkeelle vasta kahdeksan aikaan, illalla siis. Vierailimme Eiffel-tornin huipulla ihailemassa upeita näkymiä öisen Pariisin yllä. Vaikka Seppoa pelottikin kekkuloida miltei puolentoista sadan metrin korkeudessa vaappuvan metallihäkkyrän nokassa, osasi hänkin nauttia kokemuksesta, ainakin kun ei seissyt liian lähellä reunaa.


Eiffel-torni toiselta tasanteelta katsottuna.

Tämä viikko meni taas koulun merkeissä Emman ja Peten kierrellessä Pariisin nähtävyyksiä. Tiistaina kävimme syömässä mahtavassa ranskalaisessa ravintolassa, jossa Seppo tilasi pelottomasti kania muiden ottaessa pippuripihviä ja muuta normiruokaa. Kaikilla oli tosin huippuhyvät annokset ja saatoimmekin lähteä kotiin maha täynnä ja tyytyväisin mielin. Keskiviikkona ennen koulun bileitä menimme Latinalaiskortteliin syömään herkulliset juustofonduet. Syömisen jälkeen menimme tapaamaan muita vaihtareita pubiin Place Mongeen. Sinne saapui myös ranskalainen kurssikaverimme Brice. Brice lupasi heittää meidät, eli Pian, Sepon, Emman ja Peten, sekä kaksi ruotsalaista tyttöä Rellullaan vähän matkan päähän koulun bileisiin. Koko poppoo mahtui kuin mahtuikin pikkuautoon, kun juuri ennen moottorin käynnistämistä viereen lipui poliisiauto. Siinä sitten kärvisteltiin hetki taskulampun valossa poliisin laskeskellessa kuinka monta ihmistä Relluun oli ängetty. Sakoilta vältyttiin, joten sen suurempaa vahinkoa ei sattunut.


Poliisin tuttuja.

Perjantaipäivänä, ennen Emman ja Peten kotiinpaluuta, vierailimme vielä Pariisin eläintarhoista siinä vanhemmassa ja pienemmässä. Se on avattu jo vuonna 1794 ja pienestä koostaan huolimatta siellä oli n. 1100 lintua, nisäkästä ja matelijaa. Paikka oli todella vierailemisen arvoinen, etenkin siksi, että tarhassa asustaa nelihenkinen orankiperhe. Perjantai-iltana hyvästelimme vieraat ja jäimme odottamaan seuraavan päivän illallista Gunterin luona.


Kameleontti.


Oranki-herra lounaalla.

Gunter oli valmistanut meille ison kasan Wienin-leikkeitä, joita sitten huuhdoimme alas maanmainioiden mojitojen kanssa. Nyt olemme menossa suklaamessuille, joista luvassa raporttia, ainakin toivottavasti, pikapuolin.

Back in business

Vihdoin pääsemme taas sorvin ääreen. Olemme nimittäin taistelleet hotellin internetyhteyden kanssa kohta kolmisen viikkoa ja nyt kaikki se soittelu hotlineen ja respan setien ja tätien kiusaaminen on vihdoin tuottanut tulosta. Syy nettimme toimimattomuuteen on ilmeisesti sekä hotellin serverissä, että langattomissa verkkoasemissa. Englantia puhuvat asiakaspalvelijat nettiä tarjoavasta yrityksestä ainakin arvelivat näin. Tätä olemme sitten yrittäneet selittää hotellimme työntekijöille. Ei niin helppo homma. Oma pikku sotamme ei ole kuitenkaan mitään verrattuna naapuritalossa asuviin opiskelutovereihimme, jotka joutuvat kinastelemaan netistä yhtiön kanssa, jonka työntekijöitä on kielletty puhumasta asiakkailleen englantia...

Eli seuraavaksi lyhyt kuvaus edellisten kahden viikon tapahtumista: Ikimuistoisen "liskojen viikonlopun" jälkeen maanantaina alkoi koulu toden teolla. Heti maanantaina kaikki seitsemännen lukukauden opiskelijat kokoontuivat samaan auditorioon tervetuliaistilaisuuteen, joka oli tietenkin kokonaan ranskaksi. Ymmärsimme pääopettajan palopuheesta sen verran, että koko lukukausi tulee olemaan englanniksi. Tämä aiheutti ranskalaisten kanssasisariemme ja -veljiemme keskuudessa niin paljon hälinää, että loppu jäi meiltä ulkkareilta arvailun varaan. Suurin osa vaihtareista on muuten vuotta alemmilla kursseilla, joten tuttuja naamoja auditoriossa oli melko vähän. Valitsemallamme business to business -kursseilla ei ole muita vaihtareista kuin me ja ruotsalainen Maria. Ensimmäisen koulupäivän päätteeksi lähdimme Marian kanssa Ikeaan ostoksille.

Tiistaina järjestettiin koulun ensimmäiset isot kekkerit, joihin kaikki olivat kutsuttuja. Kaikki drinkit maksoivat 2 €, mutta vahingosta viisastuneina emme tällä kertaa langenneet tähän sudenkuoppaan. Ravintolassa oli pahin tupakansavu koskaan ja niinpä muutaman tunnin vetistelyn ja silmien kirvelyn jälkeen päätimme lähteä kotiin Marian ja itävaltalaisen Gunterin seurassa.


Kuva koulun bileistä. Oikealla Maria.

Seuraava mainittava merkintä kalenterista löytyy torstain kohdalta, jolloin menimme ulkoiluttamaan piknikvilttiämme Eiffel-tornille. Mukanamme olivat patongin, rypäleiden, viinin ja maanmainion homejuuston lisäksi tanskalainen Catja ja tämän ranskalainen poikaystävä sekä suomalainen Meiju. Eiffel-torni on erityisen näyttävä pimeänaikaan, kun sen tuhannet lamput vilkkuvat aina tasatunnein. Eiffel-tornilta kävelimme vielä illan päätteeksi Champs Élyséesille ravintolaan, jossa tiistaiset bileet pidettiin. Meiju oli tehnyt tuona iltana "Piat ja Sepot", jonka seurauksena oli unohtanut ottaa lähtiessään takkinsa ravintolan narikasta. Eli me suomalaiset pidämme todellakin huolta maineestamme kovina kupin kaatajina.


Eiffel-torni yöasussa.

Loppuviikko meni edelleen rauhallisissa merkeissä. Lauantaina oli espanjalaisen Virginian syntymäpäivät naapuritalossa ja sunnuntaina kävimme leffassa katsomassa Paholainen pukeutuu Pradaan -elokuvaa.


Pedro (vas.), Jaime, Virginia, Pedro ja Mario synttäritunnelmissa.

Tämän viikon alussa aloitimme häärumban lähettämällä ensimmäiset tarjouspyynnöt tiloista ja tarjoiluista. Ikävä kyllä parhaimmat paikat ovat jo varattuja ja hinnat pienen valtion budjetin kokoisia. Kävimme myös katselemassa muutamia koruliikkeitä Pian sormusta ajatellen ja onneksemme hinnat täällä ovat halvemmat kuin Suomessa. Jos jotain pahaa, niin jotain hyvääkin.


Näitä takapihoja ei löydy joka rivarista.

Keskiviikkona läksimme vapaapäivän kunniaksi mittailemaan Marian kanssa Versaillesin tiluksia. Mittailtavaa todellakin riitti, sillä niillä kunkuilla oli TODELLA iso takapiha. Sadan hehtaarin alueella oli esim. 1.6 km pitkä kanaali, jolla Ludvigit ovat purjehtineet aikansa kuluksi. Sisältä palatsi oli vähintäänkin yhtä vaikuttava: Käytännössä kaikki seinäpaneeleista lakanoihin oli päällystetty kullalla. Versaillesin reissun jälkeen lähdimme samalla kokoonpanolla illalliselle kuubalaiseen ravintolaan. Illallisen oli järjestänyt joku ranskatar B2B ryhmästämme. Herrasmies nimeltä Brice (myös samasta ryhmästä) lupautui kyyditsemään meidät paikan päälle. Tuon automatkan jälkeen Seppo muuten lupasi, että ei koskaan aja itse Pariisissa. Jos Helsingissä päästettäisiin kaikki Korkeasaaren eläimet juoksemaan vapaana kaduille poliisien lakon aikana, liikenne ei olisi puoliksikaan niin kaoottista, kuin se on Pariisissa rauhallisena arki-iltana. Illallinen oli oikein mukava sekoitus hyvää ruokaa ja huonoa englantia. Muutama pojista oli ollut Suomessa vaihdossa viime keväänä, joten puhuttavaa riitti pitkälle puoleen yöhön.


Kuubalais-ranskalais-suomalais-ruotsalainen illallinen.

Näin pääsemmekin tähän päivään. Tänään kutsuimme muutaman vaihtarikaverin meille syömään. Huomenna suunnitelmissa on lähteä isolla poppoolla Asterix-puistoon ja illalla nuit blancheen (valkoinen yö), jolloin kaikki nähtävyydet ja kulkupelit Pariisissa ovat ilmaisia ja avoinna koko yön. Eli kerrottavaa riittää hamaan tulevaisuuteen. Pysykää kuulolla. Bonne nuit!