Mahan täydeltä makeaa

Suklaasta tehty kaappikello.

Sunnuntaina kävimme siis vierailemassa suklaamessuilla. Vastaavanlaista tapahtumaa ei ihan joka kylässä järjestetäkään, joten suurina herkkusuina kiiruhdimme kiireen vilkkaa paikalle messuista kuultuamme. Tarkoituksena oli lähteä messuille Meijun, Gunterin ja Gunterin tyttöystävän kanssa, mutta nuorenparin kaivatessa hieman omaa aikaa, päädyimme matkaan kolmistaan. Suklaalle tilaa oli varattu vain yksi seitsemästä hallista, mutta tässäkin riitti nähtävää (ja syötävää) aivan yllin kyllin. Näytteilleasettajia messuilla oli kymmeniä, ellei jopa satoja, mutta meille suomalaisille tuttuakin tutumpaa Fazeria emme löytäneet osallistujalistalta.


Suklaamuotinäytös.

Liekö liian suurten odotusten seurausta, että messuista ei jäänyt suuhun niin makeaa makua, kuin olisimme toivoneet. Suklaan ylensyönnistä johtuvan orastavan vatsakivun ja huonovointisuuden takia emme osanneet niin nauttia täpötäydessä ja kuumassa hallissa kiertelemisestä. Parempi kuitenkin katsoa, kuin katua ja niinpä jatkamme messuputkea ensi viikonloppuna järjestettävillä häämessuilla.

Arki on alkanut Pariisissa

Edellisen jutun kirjoituksesta onkin kulunut jo hyvä tovi. Muutama huolestunut kansalainen ehtikin jo kyselemään mistä moinen radiohiljaisuus johtuu. Ikäväksemme täytyy todeta, että arki on löytänyt meidät myös täältä Pariisista. Päivät ja viikot ovat kuluneet kaupan, koulun ja kodin väliä sahatessa.

Kouluhommat ovat syöneet ikävän paljon aikaa matkailijoiden kalenterista. Jokaista kurssia kohden teemme ainakin pari isohkoa ryhmätyötä. Kun kursseja on kaikkiaan joku viisi, tulee siitä työtä tehtäväksi jo ihan kiitettävästi. Meidät vaihto-opiskelijat on kukin jaettu eri ryhmiin ranskalaisten opiskelijatovereidemme iloksi. Iloksi siksi, että nämä tyypit todella tarvitsevat apua.

On ihme, että tämä maa on näinkin hyvin menestynyt, sillä ranskalaiset eivät tunne minkäänlaisia ryhmätyöskentelyn alkeita, puhumattakaan tehokkuudesta tai oma-aloitteisuudesta. Pohjoismaisiin työskentelytapoihin tottuneille, tällaisessa ympäristössä työskentely on kuin suossa tarpomista. Ranskalaiset kaipaavat selvästi auktoriteetteja. Professori on yrittänyt laatia tehtävänannot niin, että jokaisen tulisi itse oivaltaa mitä työkaluja kussakin tilanteessa tulisi käyttää. Näiltä mammanpojilta ja -tytöiltä menee kuitenkin heti sormi suuhun, kun pitäisi aloittaa itsenäinen ajattelu. Niinpä he sitten ramppaavat kysymässä neuvoa professorilta joka toinen minuutti. Olemme polttaneet käämimme tähän vinkumiseen jo monta kertaa. Muutaman kovasanaisen arvostelutuokion jälkeen ranskalaiset ovatkin tyytyneet kyselemään typeryyksiä vain meiltä.

Mutta se siitä avautumisesta. Siirrytään kertaamaan pikaisesti kuluneiden viikkojen tapahtumat. Asterix-puisto, Pariisin autonäyttely, Emma ja Pete, laivabaari, Eiffel-torni ja eläintarha. Siinä ne tärkeimmät.

Asterix-puistoon yritimme saada vaihtareiden joukosta mahdollisimman monta lähtijää mukaan. Loppujen lopuksi saimme kerättyä kasaan kokonaiset viisi ihmistä. Tosin tässä tapauksessa pienestä porukasta ei ollut haittaa, sillä tästä ryhmästä on myöhemmin kehkeytynyt meille ns. ydinryhmä, jonka kanssa on sauhuttu milloin missäkin.


Paola (vas.), Seppo, Pia, Meiju ja Gunter Asterix-puistossa.

Puisto oli enemmän perinteinen huvipuisto kuin teemapuisto. Ei ihan niin krumeluuria kuin Disneylandissa, mutta paljon parempia laitteita, ja ikävä kyllä, myös pitkiä jonoja. Puistosta löytyi kaksi parasta vuoristorataa missä olemme koskaan olleet. Uskalsimme hädin tuskin mennä puisen jättiläisen kyytiin, jonka höykytys kesti puolitoista minuuttia, parhaimmillaan seitsemänkymmenenviiden kilometrin tuntivauhtia. Pia ei uskaltanut tulla toisen, vielä hurjemman vuoristoradan kyytiin, joka kieputti ajelijoita seitsemän kertaa pää alaspäin vähän reilu kuuttakymppiä.


Kuva bileiden nettisivuilta.

Seuraavalla viikolla, taisi olla torstai, kävimme Erasmus-bileissä Madeleinessa. Baari oli hieno, mutta tupaten täynnä. Ilta venähti taas pitkälle aamun puolelle. Seuraavana aamuna Pia jäi kotiin potemaan edellisen illan jälkimaininkeja, kun Seppo lähti Gunterin kanssa katsastamaan Pariisin kuuluisaa autonäyttelyä. Seitsemään halliin oli pystyttänyt standinsa kaikki tunnetut ja tuntemattomat autonvalmistajat aina Maybachista Ladaan. Vaikka pojat skippasivat pari hallia, kului näyttelyn koluamiseen silti viisi tuntia. Näyttely oli kuitenkin kaiken sen jalkasäryn ja väsymyksen arvoinen.


Pariisin autonäyttelyn antia à la Saab.


Upea yönmusta Peugeot.

Seuraavan viikon perjantaina saapuivat Pariisiin Sepon serkut Emma ja Pete. Koska asumme hotellissa, yövieraiden majoittaminen huoneeseemme on ankarasti kiellettyä. Seppo oli tehnyt jo edeltävällä viikolla tarkat suunnitelmat siitä, miten vieraat saadaan salakuljetetuksi yläkertaan respan huomaamatta. Suunnitelmaan kuului hiippailua autotallissa, kellarissa ja naapurirapussa. Homma toimi siinä määrin hyvin, että laskua vieraiden yöpymisestä ei ole ainakaan vielä näkynyt.


18 neliötä riittää mainiosti neljälle.

Lauantai-iltana aikomuksemme oli lähteä ulkoilemaan koko poppoon voimin. Ikävä kyllä Pete oli kuumeessa ja jäikin siksi lepäilemään huoneeseemme, kun me muut suuntasimme kohti Quai de Bercyä. Satamassa oli turkulaisille niin tuttu jokilaiva, jossa juomat kustansivat pari euroa kipale. Mukava ilta kaikin puolin…


Kannen alla Seppo (vas.), Gunter, Emma ja Meiju.

Sunnuntaina pääsimme liikkeelle vasta kahdeksan aikaan, illalla siis. Vierailimme Eiffel-tornin huipulla ihailemassa upeita näkymiä öisen Pariisin yllä. Vaikka Seppoa pelottikin kekkuloida miltei puolentoista sadan metrin korkeudessa vaappuvan metallihäkkyrän nokassa, osasi hänkin nauttia kokemuksesta, ainakin kun ei seissyt liian lähellä reunaa.


Eiffel-torni toiselta tasanteelta katsottuna.

Tämä viikko meni taas koulun merkeissä Emman ja Peten kierrellessä Pariisin nähtävyyksiä. Tiistaina kävimme syömässä mahtavassa ranskalaisessa ravintolassa, jossa Seppo tilasi pelottomasti kania muiden ottaessa pippuripihviä ja muuta normiruokaa. Kaikilla oli tosin huippuhyvät annokset ja saatoimmekin lähteä kotiin maha täynnä ja tyytyväisin mielin. Keskiviikkona ennen koulun bileitä menimme Latinalaiskortteliin syömään herkulliset juustofonduet. Syömisen jälkeen menimme tapaamaan muita vaihtareita pubiin Place Mongeen. Sinne saapui myös ranskalainen kurssikaverimme Brice. Brice lupasi heittää meidät, eli Pian, Sepon, Emman ja Peten, sekä kaksi ruotsalaista tyttöä Rellullaan vähän matkan päähän koulun bileisiin. Koko poppoo mahtui kuin mahtuikin pikkuautoon, kun juuri ennen moottorin käynnistämistä viereen lipui poliisiauto. Siinä sitten kärvisteltiin hetki taskulampun valossa poliisin laskeskellessa kuinka monta ihmistä Relluun oli ängetty. Sakoilta vältyttiin, joten sen suurempaa vahinkoa ei sattunut.


Poliisin tuttuja.

Perjantaipäivänä, ennen Emman ja Peten kotiinpaluuta, vierailimme vielä Pariisin eläintarhoista siinä vanhemmassa ja pienemmässä. Se on avattu jo vuonna 1794 ja pienestä koostaan huolimatta siellä oli n. 1100 lintua, nisäkästä ja matelijaa. Paikka oli todella vierailemisen arvoinen, etenkin siksi, että tarhassa asustaa nelihenkinen orankiperhe. Perjantai-iltana hyvästelimme vieraat ja jäimme odottamaan seuraavan päivän illallista Gunterin luona.


Kameleontti.


Oranki-herra lounaalla.

Gunter oli valmistanut meille ison kasan Wienin-leikkeitä, joita sitten huuhdoimme alas maanmainioiden mojitojen kanssa. Nyt olemme menossa suklaamessuille, joista luvassa raporttia, ainakin toivottavasti, pikapuolin.

Back in business

Vihdoin pääsemme taas sorvin ääreen. Olemme nimittäin taistelleet hotellin internetyhteyden kanssa kohta kolmisen viikkoa ja nyt kaikki se soittelu hotlineen ja respan setien ja tätien kiusaaminen on vihdoin tuottanut tulosta. Syy nettimme toimimattomuuteen on ilmeisesti sekä hotellin serverissä, että langattomissa verkkoasemissa. Englantia puhuvat asiakaspalvelijat nettiä tarjoavasta yrityksestä ainakin arvelivat näin. Tätä olemme sitten yrittäneet selittää hotellimme työntekijöille. Ei niin helppo homma. Oma pikku sotamme ei ole kuitenkaan mitään verrattuna naapuritalossa asuviin opiskelutovereihimme, jotka joutuvat kinastelemaan netistä yhtiön kanssa, jonka työntekijöitä on kielletty puhumasta asiakkailleen englantia...

Eli seuraavaksi lyhyt kuvaus edellisten kahden viikon tapahtumista: Ikimuistoisen "liskojen viikonlopun" jälkeen maanantaina alkoi koulu toden teolla. Heti maanantaina kaikki seitsemännen lukukauden opiskelijat kokoontuivat samaan auditorioon tervetuliaistilaisuuteen, joka oli tietenkin kokonaan ranskaksi. Ymmärsimme pääopettajan palopuheesta sen verran, että koko lukukausi tulee olemaan englanniksi. Tämä aiheutti ranskalaisten kanssasisariemme ja -veljiemme keskuudessa niin paljon hälinää, että loppu jäi meiltä ulkkareilta arvailun varaan. Suurin osa vaihtareista on muuten vuotta alemmilla kursseilla, joten tuttuja naamoja auditoriossa oli melko vähän. Valitsemallamme business to business -kursseilla ei ole muita vaihtareista kuin me ja ruotsalainen Maria. Ensimmäisen koulupäivän päätteeksi lähdimme Marian kanssa Ikeaan ostoksille.

Tiistaina järjestettiin koulun ensimmäiset isot kekkerit, joihin kaikki olivat kutsuttuja. Kaikki drinkit maksoivat 2 €, mutta vahingosta viisastuneina emme tällä kertaa langenneet tähän sudenkuoppaan. Ravintolassa oli pahin tupakansavu koskaan ja niinpä muutaman tunnin vetistelyn ja silmien kirvelyn jälkeen päätimme lähteä kotiin Marian ja itävaltalaisen Gunterin seurassa.


Kuva koulun bileistä. Oikealla Maria.

Seuraava mainittava merkintä kalenterista löytyy torstain kohdalta, jolloin menimme ulkoiluttamaan piknikvilttiämme Eiffel-tornille. Mukanamme olivat patongin, rypäleiden, viinin ja maanmainion homejuuston lisäksi tanskalainen Catja ja tämän ranskalainen poikaystävä sekä suomalainen Meiju. Eiffel-torni on erityisen näyttävä pimeänaikaan, kun sen tuhannet lamput vilkkuvat aina tasatunnein. Eiffel-tornilta kävelimme vielä illan päätteeksi Champs Élyséesille ravintolaan, jossa tiistaiset bileet pidettiin. Meiju oli tehnyt tuona iltana "Piat ja Sepot", jonka seurauksena oli unohtanut ottaa lähtiessään takkinsa ravintolan narikasta. Eli me suomalaiset pidämme todellakin huolta maineestamme kovina kupin kaatajina.


Eiffel-torni yöasussa.

Loppuviikko meni edelleen rauhallisissa merkeissä. Lauantaina oli espanjalaisen Virginian syntymäpäivät naapuritalossa ja sunnuntaina kävimme leffassa katsomassa Paholainen pukeutuu Pradaan -elokuvaa.


Pedro (vas.), Jaime, Virginia, Pedro ja Mario synttäritunnelmissa.

Tämän viikon alussa aloitimme häärumban lähettämällä ensimmäiset tarjouspyynnöt tiloista ja tarjoiluista. Ikävä kyllä parhaimmat paikat ovat jo varattuja ja hinnat pienen valtion budjetin kokoisia. Kävimme myös katselemassa muutamia koruliikkeitä Pian sormusta ajatellen ja onneksemme hinnat täällä ovat halvemmat kuin Suomessa. Jos jotain pahaa, niin jotain hyvääkin.


Näitä takapihoja ei löydy joka rivarista.

Keskiviikkona läksimme vapaapäivän kunniaksi mittailemaan Marian kanssa Versaillesin tiluksia. Mittailtavaa todellakin riitti, sillä niillä kunkuilla oli TODELLA iso takapiha. Sadan hehtaarin alueella oli esim. 1.6 km pitkä kanaali, jolla Ludvigit ovat purjehtineet aikansa kuluksi. Sisältä palatsi oli vähintäänkin yhtä vaikuttava: Käytännössä kaikki seinäpaneeleista lakanoihin oli päällystetty kullalla. Versaillesin reissun jälkeen lähdimme samalla kokoonpanolla illalliselle kuubalaiseen ravintolaan. Illallisen oli järjestänyt joku ranskatar B2B ryhmästämme. Herrasmies nimeltä Brice (myös samasta ryhmästä) lupautui kyyditsemään meidät paikan päälle. Tuon automatkan jälkeen Seppo muuten lupasi, että ei koskaan aja itse Pariisissa. Jos Helsingissä päästettäisiin kaikki Korkeasaaren eläimet juoksemaan vapaana kaduille poliisien lakon aikana, liikenne ei olisi puoliksikaan niin kaoottista, kuin se on Pariisissa rauhallisena arki-iltana. Illallinen oli oikein mukava sekoitus hyvää ruokaa ja huonoa englantia. Muutama pojista oli ollut Suomessa vaihdossa viime keväänä, joten puhuttavaa riitti pitkälle puoleen yöhön.


Kuubalais-ranskalais-suomalais-ruotsalainen illallinen.

Näin pääsemmekin tähän päivään. Tänään kutsuimme muutaman vaihtarikaverin meille syömään. Huomenna suunnitelmissa on lähteä isolla poppoolla Asterix-puistoon ja illalla nuit blancheen (valkoinen yö), jolloin kaikki nähtävyydet ja kulkupelit Pariisissa ovat ilmaisia ja avoinna koko yön. Eli kerrottavaa riittää hamaan tulevaisuuteen. Pysykää kuulolla. Bonne nuit!