Back to school
De Vincin pääovi.
Ensimmäiseksi lähdimme tutustumiskierrokselle tulevaan opinahjoomme. Koulu koostuu neljästä rakennuksesta ja kerroksia on kymmenen. Yliopistomme lisäksi samoissa tiloissa toimii kymmenkunta muutakin oppilaitosta. Pieni esittely tuli siis tarpeeseen. Kävimme katsomassa muun muassa koulumme tarjoamia urheilupuitteita, eli useaa kuntosalia ja jumppatilaa, ja löytyihän sieltä uima-allaskin. Saimme myös perusteellisen perehdytyksen koulun seitsenkerroksiseen kirjastoon. Harmi vaan, että vaivalla tehty dvd/powerpoint -esittely kirjaston palveluista meni suurimmalla osalla täysin ohi korvien, sillä se oli ranskaksi. Emme ole onneksi ainoita, joilla kieli ei ole täysin hallussa.
Kierroksen jälkeen kävimme lounaalla yhdessä koulun kolmesta ravintolasta (ruokajuomaksi ei muuten ollut pettymykseksemme tarjolla viiniä) ja saatuamme vatsat täyteen vuorossa oli ranskankielen tasokoe. Seppo luovutti jo nimensä kohdalla ja ilmoittautui suosiolla aloittelijoiden ryhmään. Pia pääsi sentään kunnialla kysymysliudan loppuun, mutta onhan noista opinnoista jo vuosia...
Kokeen jälkeen kokoonnuimme vielä luokkaan, jossa saimme lukujärjestyksemme. Aika leppoisaa on luvassa, sillä vielä seuraavaan pariin viikkoon ei ala kuin kaksi kurssia. Näiden lisäksi lukujärjestykseen oli merkattu ranskan, englannin ja espanjan opintoja. Loput kurssit alkanevat sitten varmaan jossain vaiheessa syksymmällä, täällä Ranskassa ei nimittäin olla järin tarkkoja tai täsmällisiä minkään suhteen. Qué sera, sera -asenteella mennään.
Kaikista vaihtareista, joita on noin 30, vain me kaksi ja yksi ruotsalainen tyttö aloittaa neljännen vuoden opinnot, joten opiskelukavereinamme tulee olemaan varmaankin salin täydeltä ranskalaisia. Opettajamme kävi jo rauhoittelemassa meitä, että opiskelukielenä tulee tästä huolimatta olemaan englanti. Samassa koulussa aiemmin vaihdossa olleiden tarinoista olemme kuitenkin saaneet sen käsityksen, että tästä lipsutaan aika helposti, sillä ranskalaiset opettajat ja opiskelijat eivät välttämättä osaa englantia. Onneksi valmistumisemme ei ole näistä vaihto-opiskeluajan suorituksista kiinni.
Toisen koulupäivän aloitimme katsomalla Fabuleux destin d'Amélie Poulain -elokuvan. Olipa hyvä, että katsoimme elokuvan jo ennen reissuun lähtöä suomenkielisillä tekstityksillä, sillä tänään tarjolla oli vain ranskankielistä puhetta ranskankielisillä teksteillä. Olisi mennyt mahtava elokuva aivan hukkaan, jos emme olisi ymmärtäneet siitä mitään. Huomenna meidät viedään tutustumaan elokuvan tapahtumapaikoille Montmartreen. Tästä kaupunginosasta löytyy Amélien kotikulmien lisäksi muun muassa kuuluisa Sacré-Coeurin kirkko.
Leffatuokion jälkeen alkoi tiukka neljän tunnin putki ranskan opintoja. Tässä vaiheessa selvisi, että Pia oli ollut koko päivän väärässä ryhmässä, mutta, kuten mainittua, onneksi täällä se ei ole niin tarkkaa. Niin pääsimme toistamaan englanninkielentaidottoman opettajan perässä aakkosia ranskaksi. Opimme myös esittelemään itsemme ja ääntämään ranskaa oikein ja kauniisti. Siitä se lähtee! Pia tosin etsinee oikean ryhmänsä ennen seuraavia tunteja, sillä nämä asiat opeteltiin jo 8-vuotiaana ensimmäisellä ranskantunnilla ja näin ollen iltapäivän anti jäi aika heikoksi.
Pitkän koulupäivän jälkeen (tunnit saattavat täällä kestää jopa iltaseitsemään asti) kävimme ostamassa viereisestä leipomosta uunituoreen patongin ja pullollisen kuivaa siideriä (0,75 l/0,83 €!) ja istuskelimme Place de la Défensellä eväät seuranamme katselemassa maailman menoa. Onneksemme rentoutuminen Ranskassa on helppoa, eikä pullollista puudutusainetta katsota niin vinoon, kuin Suomessa. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.



0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home