Lyhyt oppimäärä Pariisin yöelämää

Pariisin yössä.

Lauantaina kävimme kokeilemassa miltä ilta Pariisin terasseilla tuntuu. Tuntui ainakin lämpimältä, sillä ulkona pystyi istumaan helposti vielä puolenyön jälkeenkin. Tuntui myös melko leppoisalta, ravintoloissa kun oli iloinen, mutta samalla rento fiilis.

Ilta oli oikein mukava ja kävimmekin istumassa ainakin neljän eri ravintelin terassilla. Hinnat ovat Suomi-tasoa, mutta palvelu sitäkin parempaa. Missään ei ollut ylityöllistettyjä vihaisia tarjoilijoita tai hormoneja tihkuvia kahva-apinoita. Meidät toivotettiin iloisesti tervetulleiksi joka paikaan ja aina meille kannettiin jostain pöytä, vaikka terassi olisikin ollut jo entuudestaan täpötäynnä. Ehkä Suomenkin alkoholikulttuuri muuttuisi, jos juomisesta tehtäisiin kivaa, eikä tarvitsisi murjottaa huonoa palvelua tai ikäviä puitteita tuopin pohjaa tuijottaen.

Erikoista oli se, että vaikka me yritimme puhua henkilökunnalle ranskaa, he halusivat puhua meille englantia. Nykyaikana ranskalaisille taitaa olla enemmänkin ylpeydenaihe kuin häpeä, jos he osaavat puhua englantia. Mistähän mahtaa tulla myytti koppavista ranskalaisista? Ei ainakaan St-Germain-des-Présistä.

Illan viimeisenä paikkana satuimme pieneen juottolaan nimeltä la Rhumerie, eli Rommila. Seppohan on ollut hurahtaneena rommiin aina siitä lähtien, kun ystävänsä Tuomas toi tuliaisina retkiltään Venetzuelasta pullollisen paikallista vaaleaa rommia. Tämä oli mahtava paikka. Tarjolla oli kuuman lattarimusan lisäksi lukuisia rommilaatuja aina 70-luvusta lähtien ja hienoimpia sikareita niin Kuubasta kuin Hondurasistakin. Tällä kertaa jätimme kuitenkin ryhmän puolikkaan painostuksesta sikarit väliin ja keskityimme maistelemaan muita etelän hetelmiä.

Onnistunut reissu siis kaiken kaikkiaan. Sunnuntai onkin sitten mennyt palautuessa ja huomista koulunalkua jännittäessä. Palaamme siis pian asiaan. Au revoir!