Syksy Pariisissa

Pia ja Seppo ovat ammattikorkeakouluopiskelijoita opiskelijavaihdossa Pariisissa.

Oma kuva
Nimi: Pia & Seppo
Sijainti: Paris, France

maanantaina, syyskuuta 11, 2006

Marché aux Puces de St-Ouen - Notre Dame - Jardin du Luxembourg

Lauantaina teimme päiväretken ainakin pariisilaisten väittämän mukaan maailman suurimmalle antiikki- / kirpputorille Marché aux Puces de St-Ouenille. Seitsemän hehtaarin kokoiselle alueelle on ängetty 2000 kauppaa, joissa myydään kaikkea antiikkisista kattokruunuista armeijan ylijäämätavaroihin. Näiden parintuhannen kaupan lisäksi alueelta löytyy satoja epävirallisia myyntikojuja, joissa myydään mm. vaatteita, levyjä ja koruja.

Kyseinen kirpputori oli muuten sitä samaa aluetta, jota kauhistelimme taksista käsin ensimmäisenä päivänä matkalla juna-asemalta la Défenseen. Ei ihan sitä perinteistä Pariisia. Väen- ja tavaranpaljouden takia Seppo sai jonkinasteisen paniikkikohtauksen ja torireissumme jäi suunniteltua lyhyemmäksi. Ostoskoriin ei ehtinyt kertyä tavaran tavaraa, eikä Seppo saanut paniikiltaan kameraakaan esille, joten kuva-antikin jäi köyhäksi. Täytyy mennä katsastamaan paikka uudemman kerran sitten, kun on vähän viileämpää ja vähemmän ihmisiä liikenteessä.


Loppu lauantaipäivä kului torireissusta aiheutunutta migreeniä hoidellessa. Suunnitelmissa oli lähteä ulos Pariisin yöhön, mutta tämä jäi ensi kertaan.


Notre Damen vesinokka, eli tuttavallisemmin ränni.

Maanantaina heräsimme aikaisin ehtiäksemme siivoojaa karkuun, vuokraan kun kuuluu viikoittainen siivous. Ranskalaisten huolettomasta asenteesta työntekoa kohtaan kertoo se, että siivoojaa ei kuitenkaan koskaan kuulunut. Karkumatkamme suuntana oli Notre Dame -katedraali ja Pariisin yksi suurimmista ja suosituimmista puistoista Jardin du Luxembourg.

Notre Dame square Jean XXIII -puistosta käsin.

Yksi kolmesta holvista pääsisäänkäynnin yläpuolella.

Notre Dame sijaitsee Seinen keskellä sijaitsevalla Île de la Citén saarella. Se on vaikuttava ilmestys, varsinkin kun muistaa, että sen rakennustyöt aloitettiin jo 1100 -luvulla. Projekti taisi hieman venähtää (liekö syynä epäpätevä riskienkartoitus vai projektin hallinnointi), koska katedraali valmistui vasta 200 vuotta myöhemmin. Komia torppa siitä kuitenkin tuli. Aloitimme katsastuksen tapamme mukaan mutustelemalla eväitä läheisessä square Jean XXIII -puistossa. Tällä kertaa patonkimme kiinnosti pulujen ja muiden lintujen lisäksi myös brittituristeja, jotka tulivat kyselemään mistä niitä saa ostaa. Hinnat nähtävyyksien lähellä ovat päätähuimaavia, joten tunnettuina tarkanmarkan ihmisinä britit halusivat tietää, miten tässäkin asiassa olisi voinut säästää. Pettymys oli suuri, kun kerroimme hankkineemme perinneleivän supermarketista kotikonnuilta.

Jos mahdollista, kirkko on sisältä käsin vieläkin upeampi. Ihmisiä oli taas miljoona, mutta tunnelma sisällä oli silti harras. Kuvat eivät tietenkään näytä miltään verrattuna aitoon.


Alttari Notre Damessa.

Notre Damesta matka kulki kohti Luxembourgin palatsin 24 hehtaarista puutarhaa. Palatsin ja puutarhan on rakennuttanut kuningas Henrik IV:n leski Maria de´Medici vuonna 1615. Maria oli kuulemma kyllästynyt Louvreen ja osti Luxembourgin herttualta tämän pikkutontin. Tontille tuli rakentaa palatsi ja puutarha, jotka toisivat Marialle mieleen tämän kotikaupungin Firenzen. Puisto oli todellakin upea paikka. Puiden varjoissa istuskeli lukuisia pariisilaisia lukemassa, evästämässä tai muuten vaan rötväämässä. Mekin löysimme oman länttimme, jossa lepuuttaa jalkojamme. Puistossa oli kauniita kukkaistutuksia, patsaita ja kahdeksankulmainen lampi, jonka reunoilla istuskeli pienoisveneitä uittelevia ihmisiä.

Päivä oli taas kerran tukahduttavan kuuma, joten tällainenkin pikku kävelyretki imi mehut matkalaisista hetkessä. Puistosta suuntasimme suoraan metroasemalle ja kotia kohti. Vielä ennen kotiin menoa kävimme ostarilla ostamassa kunnon piknikviltin seuraavia reissuja ajatellen. Mukaan tarttui myös hävyttömän halpa blenderi (15€!), jota käytämme tietysti vain juuresmuhennosten tekoon...

Tiistaina Disneylandiin. Siellä sitä nähtävää taas riittää. Lisää raportteja on siis luvassa.